Tosi-TV:tä ompelusta Intiassa

Verta, hikeä ja t-paitoja on tosi-TV -ohjelma muotia rakastavista brittinuorista, jotka menevät töihin intialaisille vaatetehtaille. Neliosaisesta sarjasta on tullut kaksi osaa.

Melkein jätin ensimmäisen osan katsomisen kesken, kun mielestäni ohjelman tekijöillä oli oma eettisyytensä kateissa. Zoomattiin itkua, vaikka asianomainen kielsi. Katsoin kuitenkin osan ja toisenkin, loppuun. Toinen osa ei ollut enää niin paha tuon itkun kannalta, vaikka siinäkin oli ahdistusta kyllikseen.

Sinänsä ohjelman tekijöillä oli kuitenkin varmasti hyvät aikeet, ja on hyvä idea tehdä tosi-TV:tä oikeista oloista Etelässä. Olen myös kuullut ylistäviä kommentteja ohjelmasta, koska siinä ilmenee hyvin intialaisten vaikea tilanne.

Räätälit saivat pienemmillään 10 rupiaa per paita. Se on 16 eurosenttiä nykyisillä kursseilla. Hyvä ompelija (huono ei kykene tuohon määrään) joutuu tekemään päivässä 20 kelpuutettavaa vaatetta saadakseen 200 rupiaa eli 3,1 euroa.YK:n äärimmäisen köyhyyden raja on yksi dollari päivässä ja toinen köyhyysraja kaksi dollaria päivässä.

Nuoret britit eivät saavuttaneet edes kuuden paidan määrää kolmessa vuorokaudessa. Paljon kangasta meni haaskuuseen.

Työpäivä ahtaassa ”ompelukoneita sisältävässä huoneessa” alkoi klo 9 ja töitä tehtiin jopa klo 24 saakka. Työntekijät, jotka kaikki olivat jostakin syystä miehiä, nukkuivat tehtaan lattialla ja lähettivät palkastaan rahaa kotiin. Tehtaassa ei ollut lavuaaria suihkusta puhumattakaan ja sähkönkin kanssa oli vähän niin ja näin.

Tehtaan voittomarginaali oli ohjelman mukaan 40-50 rupiaa eli 62-78 eurosenttiä per vaate. Ohjelmassa eräs brittinuorista arvioi kyseisen paidan maksavan kaupassa 10 puntaa eli reilut 10 euroa (11,5 € nykykurssilla). (Ks. tässä blogissa lenkkarin hinnan jakautuminen.)

Kuten toinen brittinuorista sanoi, räätälit eivät elä palkallaan, he vain pysyvät hengissä. Olen samaa mieltä. He viettävät päivät ja yöt tehtaassa maksaakseen esimerkiksi lastensa opiskelun. Se ei ole elämää. He uhrautuvat lastensa vuoksi.

Eräskin sarjan nuori brittimies julisti ensimmäisessä osassa, että hänestä köyhyys on itseaiheutettua. Mielen mahdollista muuttumista käsitellään ainakin kakkososassa. Katsokaa itse! Ohjelman jokainen osa on katsottavissa kuukauden päivät Areenassa osoitteessa http://areena.yle.fi/video/711885. Ensimmäinen osa poistuu Areenasta 12.2.

Odotan myös toista vastaavaa sarjaa Verta, hikeä ja noutoruokaa. Valmistaudun jo etukäteen tulevaan. Sarjan jälkeen taidan ryhtyä kokkailemaan enemmän itse lähellä tuotetuista raaka-aineista.

Suomessa on EU:n kalleimmat vaatteet

Suomessa on EU:n kalleimmat vaatteet (HS; Eurostat, pdf). Muiden tuotteiden hinnoissa Suomi ei ”pääse” ensisijalle.

Mistä asia mahtaa johtua? Onhan Suomi kallis muutenkin, tutkituista tuoteryhmistä EU:n kolmanneksi kallein: HS : ”Myös elintarvikkeissa, ravintola- ja hotellipalveluissa sekä alkoholituotteissa Suomi yltää kolmen kalleimman EU-maan joukkoon.”

Niin, ruoka on meillä kallista, samoin asuminen, jota ei Eurostatin selvityksessä ollut mukana. Mutta että vaatteissa EU:n kallein maa?

Ostavatko suomalaiset kalliita merkkivaatteita? Epäilen vahvasti, että suomalaiset ostaisivat niitä sen enempää kuin vaikkapa italialaiset tai ruotsalaiset.

Johtuuko se arvonlisäverosta? Tanskassa ja Ruotsissa ALV on vaatteissa 25 prosenttia ja Puolassa sama kuin Suomessa, 22 prosenttia. Muissa EU-maissa se on alhaisempi kuin Suomessa. Joissakin EU-maissa on alennettu alv lasten ja vauvojen vaatteissa sekä esim. teetetyissä vaatteissa. (Euroopan komissio, pdf.) ALV ei siis ole se syy.

Historia? Hyvinkin mahdollista. Suomessa on ollut muihin EU-maihin verrattuna myöhään omaa vaatetusteollisuutta. Se romahti vasta 80- ja 90-lukujen taitteessa erinäisistä syistä, mm. rajojen avaamisesta, idänkaupan kuihtumisesta ja lamasta johtuen. Suomessa ei ole pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta käytännössä enää tuota teollisuuden alaa, vaan myynnissä olevat vaatteet ovat ulkomaista valmistusta.

Nykyisin Kiinassa ja muissa kaukomaissa valmistuttamisen halvasta hinnasta kertoo mm. se, että teollisuusneuvoksen Nanson Pertti Lahervuoren mukaan suuri osa alan liikevaihdosta tulee kotimaasta. (Ks. tässä blogissa kuva lenkkarin hinnan jakautumisesta. Myös t-paidan ompelija saa sen 50 senttiä per paita.)

Välikädet ottavat siis välistä. Valmistuttaminen on halpaa, mutta myydään kalliilla. Varmaankin hinnat ovat laskeneet hissukseen tuolta 90-lukua edeltäneeltä tasolta, eivätkä ne ole vieläkään samalla tasolla kuin muualla EU:ssa. Miksi niitä laskemaan, jos ihmiset ostavat?

H&M toi hintakilpailun Suomeen. Jossakin vaiheessa oli viime vuosina huhu, että H&M nostaisi hintoja. Huhu jäi ilmeisesti pelkäksi huhuksi ja yrityksessä pohdinnan asteelle.

***

Ekologisuudella ja kotimaisuudella on erään lehtiartikkelin mukaan kasvava yhteys. ”Kertakäyttökulttuuri on väistymässä ja se pelaa suomalaisen alan pussiin”, Satu Mehtälä, Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry Finatexin toimitusjohtaja, sanoo. Toivon, että tuo realisoituu, ja saisimme lisää ekologisten vaatteiden valikoimaa!

Kotimaisesta työstä ja ekologisuudesta voisin vähän maksaakin, mutta miten varmentua, että tuote on todella kotimaassa tehty? Avainlippumerkinkin saa, kun kotimaisuusaste on tuotteen omakustannehinnasta vähintään 50 prosenttia. Mukaan lasketaan myös pakkaustarvikkeet, markkinointikustannukset ja rahoitus!

Kirjoitus on julkaistu Repun blogissa osoitteessa www.repu.fi.