Tosi-TV:tä ompelusta Intiassa

Verta, hikeä ja t-paitoja on tosi-TV -ohjelma muotia rakastavista brittinuorista, jotka menevät töihin intialaisille vaatetehtaille. Neliosaisesta sarjasta on tullut kaksi osaa.

Melkein jätin ensimmäisen osan katsomisen kesken, kun mielestäni ohjelman tekijöillä oli oma eettisyytensä kateissa. Zoomattiin itkua, vaikka asianomainen kielsi. Katsoin kuitenkin osan ja toisenkin, loppuun. Toinen osa ei ollut enää niin paha tuon itkun kannalta, vaikka siinäkin oli ahdistusta kyllikseen.

Sinänsä ohjelman tekijöillä oli kuitenkin varmasti hyvät aikeet, ja on hyvä idea tehdä tosi-TV:tä oikeista oloista Etelässä. Olen myös kuullut ylistäviä kommentteja ohjelmasta, koska siinä ilmenee hyvin intialaisten vaikea tilanne.

Räätälit saivat pienemmillään 10 rupiaa per paita. Se on 16 eurosenttiä nykyisillä kursseilla. Hyvä ompelija (huono ei kykene tuohon määrään) joutuu tekemään päivässä 20 kelpuutettavaa vaatetta saadakseen 200 rupiaa eli 3,1 euroa.YK:n äärimmäisen köyhyyden raja on yksi dollari päivässä ja toinen köyhyysraja kaksi dollaria päivässä.

Nuoret britit eivät saavuttaneet edes kuuden paidan määrää kolmessa vuorokaudessa. Paljon kangasta meni haaskuuseen.

Työpäivä ahtaassa ”ompelukoneita sisältävässä huoneessa” alkoi klo 9 ja töitä tehtiin jopa klo 24 saakka. Työntekijät, jotka kaikki olivat jostakin syystä miehiä, nukkuivat tehtaan lattialla ja lähettivät palkastaan rahaa kotiin. Tehtaassa ei ollut lavuaaria suihkusta puhumattakaan ja sähkönkin kanssa oli vähän niin ja näin.

Tehtaan voittomarginaali oli ohjelman mukaan 40-50 rupiaa eli 62-78 eurosenttiä per vaate. Ohjelmassa eräs brittinuorista arvioi kyseisen paidan maksavan kaupassa 10 puntaa eli reilut 10 euroa (11,5 € nykykurssilla). (Ks. tässä blogissa lenkkarin hinnan jakautuminen.)

Kuten toinen brittinuorista sanoi, räätälit eivät elä palkallaan, he vain pysyvät hengissä. Olen samaa mieltä. He viettävät päivät ja yöt tehtaassa maksaakseen esimerkiksi lastensa opiskelun. Se ei ole elämää. He uhrautuvat lastensa vuoksi.

Eräskin sarjan nuori brittimies julisti ensimmäisessä osassa, että hänestä köyhyys on itseaiheutettua. Mielen mahdollista muuttumista käsitellään ainakin kakkososassa. Katsokaa itse! Ohjelman jokainen osa on katsottavissa kuukauden päivät Areenassa osoitteessa http://areena.yle.fi/video/711885. Ensimmäinen osa poistuu Areenasta 12.2.

Odotan myös toista vastaavaa sarjaa Verta, hikeä ja noutoruokaa. Valmistaudun jo etukäteen tulevaan. Sarjan jälkeen taidan ryhtyä kokkailemaan enemmän itse lähellä tuotetuista raaka-aineista.

Reilun kaupan puuvilla

Reilusta kaupasta en ole vielä kirjoittanutkaan. Olen ollut reilun kaupan aktiivi yli kymmenen vuotta.

Reilun kaupan puuvillasta valmistettuja vaatteita ja tekstiilejä on saatavilla Suomessakin useita erilaisia. Vasta puuvilla on sertifioitu. Toistaiseksi ompelua ja muuta valmistusta ei ole voitu sertifioida, koska Reilu kauppa on lähtöisin maataloustuotteista, ja tehdasvalmistukselle tehdään parhaillaan kriteerejä yhdessä järjestöjohtoisten vastuualoitteiden kanssa (Ks. järjestöjohtoiset aloitteet kirjoituksessa Tehtaiden tarkastukset). Järjestöjohtoiset aloitteet ja kansainvälinen vaatteiden eettisyyden Clean Clothes -kampanja kouluttavat FLO-CERT:in tarkastajat tehdasauditointien ihmemaailmaan.

Luonnosta tehdaskriteereiksi saa parhaillaan kommentoida täällä. Ensimmäiset Reilun kaupan kodintekstiilit ovat tulossa Yhdysvalloissa kauppoihin jo keväällä, mutta kyseessä on vasta pelkästään pilotti, tekstiilien kriteereitä ei ole vielä päätetty tehdä.

Reilun kaupan kattojärjestön Fairtrade Labelling Organizations Internationalin FLO:n mukaan puuvillan hinta on laskenut useita vuosikymmeniä peräkkäin. Hintaa laskevat keinokuitujen käytön lisääntyminen sekä EU:n, Kiinan ja Yhdysvaltain puuvillan viljelylle maksamat tuet. (Ks. kirjoitukseni Puuvillakauppa).

Puuvillan sertifiointi aloitettiin vuonna 2004, koska viljelijöiden oloja haluttiin parantaa, vaikka koko tuotantoketjua ei vielä voitukaan sertifioida. Toistaiseksi tehtaat pitää vain ilmoittaa FLO:lle.

Reilun kaupan järjestelmä on mielestäni hieno. Se ei tarvitse julkiselta vallata muuta tukea kuin luvan olemassaololleen. Jotkut tahot ovat valitettavasti yrittäneet ja yrittävät saada kielletyksi kaikki vapaaehtoiset tuotemerkinnät, kuten energiansäästömerkit, Reilun kaupan ja luomumerkit, toistaiseksi siinä kuitenkaan onnistumatta.

Koko Reilun kaupan järjestelmä perustuu vapaaehtoisuuteen ja se toimii lähes millaisessa talousjärjestelmässä tahansa. Se antaa kuluttajille vaihtoehtoja sekä kyseenalaistaa tavanomaisen kaupankäynnin positiivisella esimerkillään. Kätevä merkki kertoo kuluttajalle jo kaupassa, että tuotanto on luotettavasti valvottua pellolle saakka.

Jos tehdastyö saadaan FLO-CERT:in työn piiriin, voimme vain arvailla, mitä tuotteita sertifioidaan tulevaisuudessa. Lelut, kengät, huonekalut, kännykät... Mahdollisuuksia on paljon. Valmistusmateriaali kuitenkin määrää, kuuluuko tuote merkkijärjestelmään vai ei. Mm. puulle ja kullalle ollaan jo tekemässä kriteereitä.

Edit 9.2.2010:

Olin ymmärtänyt lähteistä väärin, että Reilun kaupan tekstiileille oltaisiin luomassa kriteerejä. Tällaista päätöstä ei ole tehty, vaan kyseessä on ainoastaan pilottihanke Yhdysvalloissa. Kiitän Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtajaa Pirjo Virtaintorppaa korjauksesta.

Puuvillakauppa

Puuvilla on edelleen ylivoimaisesti maailman suosituin tekstiilikuitu. Sen viljely on maailman kemikaali-intensiivisintä viljelyä ja sitä viljellään 90 maassa.

Yhdysvallat on keskittynyt tuottamaan puuvillaa vientiin. Se on maailman suurin puuvillan viejämaa 40 prosentin osuudella ja kolmanneksi suurin viljelijä. Puuvilla on harvoja tuotteita, joiden kaupassa Yhdysvallat vielä määrää tahdin. Yhdysvallat tukee voimakkaasti puuvillan viljelyä ja kurjistaa samalla kehitysmaiden viljelijöiden oloja laskemalla puuvillan hintaa.

Maailman suurin puuvillan tuottaja on Kiina, jonka tuotannosta kaikki menee oman maan tekstiiliteollisuuden käyttöön. 40 prosenttia pitää tuoda ulkomailta, josta puolet on yhdysvaltalaista alkuperää.

Kiinan jälkeen maailman toiseksi suurin puuvillantuottaja oli kautena 2006-2007 Intia, jonka viljelijät kärsivät lähinnä Yhdysvaltojen tukien aiheuttamasta hintakilpailusta sekä geenimuunnellun puuvillan lupauksia huonommista sadoista. Monet intialaiset viljelijät ovat tehneet itsemurhan tästä syystä (videoita aiheesta).

Kiinan, Intian ja Yhdysvaltojen jälkeen seuraavaksi suurin puuvillan tuottajamaa on Pakistan. Nämä neljä tuottivat yhteensä kolme neljännestä maailman puuvillasta kautena 2006-2007. Viidentenä tulee Uzbekistan ja kuudentena Brasilia. Nämä kuusi maata tuottavat 83 prosenttia maailman puuvillasta. Uzbekistanilaista puuvillaa keräävät koululapset satoaikaan. Koulunkäyntiä haittaavaa lapsityövoiman käyttöä siis.

Länsi-Afrikka on riippuvainen puuvillan hinnasta. Se on Yhdysvaltojen jälkeen maaryhmänä maailman toiseksi suurin puuvillan viejä (16% maailman viennistä), josta puuvilla menee Aasiaan kudottavaksi.

Monelle Länsi-Afrikan maalle kuten Burkina Fasolle, Malille ja Beninille puuvilla on valuutan ja valtion tulojen pääasiallinen lähde. Länsi-Afrikan kaikesta viennistä jopa 40 prosenttia muodostuu puuvillasta.

Reilun kaupan edistämisyhdistys ry: Hyvä tietää puuvillasta.

Lähteet:

Daniel Workmanin artikkeli ja UNCTAD:in puuvillatietokanta.

Teksti on julkaistu myös Repun blogissa osoitteessa www.repu.fi.