Ei edistystä suomalaisten vaateyritysten vastuussa

Teimme Repulle, Puhtaat vaatteet -kampanjalle ja FinnWatchille selvityksen suomalaisten vaatetuksen ja urheilukaupan yritysten yhteiskuntavastuusta. Selvitys Ostoja etelästä ja hikipajoista (2009) on jatkoa vaatetusalan Vaatteita etelästä (2006) ja urheilukaupan Hikipajat pinnalla -selvityksiin (2007).

Selvityksessä tutkittiin 28 kotimaisen yrityksen kohdalta, onko vastuussa tapahtunut edistystä parin viime vuoden aikana. Edistystä ei ole juurikaan tapahtunut. Urheiluyritysten tiedot eivät olleet muuttuneet lainkaan. Vaatetusyritysten kohdalla oli pieniä parannuksia, M.A.S.I Company oli laatinut yhteiskuntavastuun toimintaohjeiston, Nanso oli liittynyt BSCI:hin, mutta toisaalta yleisenä trendinä hankinta on siirtynyt yhä kauemmas Kiinaan. Lähikauppa (Euromarket) oli ottanut uuden omistajan myötä takapakkia vastuussaan, eikä se enää julkaise vuosittaisia vastuuraportteja.

Yleisarvosanana suomalaiset yritykset saavat sosiaali- ja ympäristövastuustaan melko huonon. Ulkopuolisia tarkastuksia tekeviä vastuujärjestelmiä on vain harvoilla. Niistä on käytössä vain BSCI, joka ei ole paras mahdollinen vaihtoehto. Parempiakin olisi, miksi liittyä löysempään järjestelmään?

Selvitys on luettavissa tällä sivulla ja osoitteessa http://www.finnwatch.org/julkaisut.html

Suurten urheilubrändien eettisyys

Olen näemmä melko ihastunut vastuullisuuden havainnollistamiseen liikennevaloilla. Tässä yksi sellainen suurista urheilubrändeistä: http://www.clearingthehurdles.org/response-chart. Sivuston on tehnyt Play Fair -kampanja, jonka takana on kansainvälinen Clean Clothes Campaign, kansainvälistä ay-liikettä ja muita järjestöjä.

Kyseessä on melkomoinen matriisi. Vastuullisuuden ulottuvuuksia eli rivejä on 12, ja ne koostuvat pienemmistä osa-alueista. Riveillä on mm. pitkäaikaiset liikesuhteet tehtaisiin, ay-liikkelle myötämielinen ympäristö, lyhyiden työsuhteiden suosimisen lopettaminen jne. Yrityksiä eli sarakkeita on kahdeksan. Siitä sitten arvioimaan, mikä niistä on eettisin!

Adidaksella näyttäisi ensi silmäyksellä oleva asiat kunnossa, mutta alaseuraan selatessa tulee esille, että keskeisessä osiossa, nimittäin elämiseen riittävän palkan maksussa, näkyy punaista. Muita on hankala laittaa järjestykseen, kun ulottuvuuksia on niin monta ja niitä tulee kaikissa liikennevalojen väreissä.

Niinhän se meneekin, nämä vastuullisuusasiat ovat sen verran moniulotteisia, että ranking-listoja on hankala tehdä, ja ne ovat kyseenalaisia jo senkin vuoksi, että asiat muuttuvat. On kyse siitä, mitä osa-aluetta arvostaa jonkun toisen kustannuksella. Ja tässä matriisissa on pelkästään sosiaalisen vastuun ulottuvuuksia, ei ympäristövastuuta!

Sen tästä kaaviosta voi kuitenkin sanoa, että suomalaisten urheiluyritysten kannattaisi silmäillä tuota hieman tarkemmin. (Ensimmäisestä sarakkeesta pääsee muuten katsomaan, mitä liikennevalon takaa löytyy.) Kotimaiset jälleenmyyjät kun luottavat ulkomaisten suurien brändien vastuullisuuteen. Kotimaisten brändiyritysten taas olisi hyvä silmäillä matriisia ottaakseen opiksi. Sen verran jäljessä täällä tullaan. (Hikipajat pinnalla 2007, pdf.)

Elämiseen riittävä palkka, osa 2

Kehitysmaissa palkat ovat pienempiä, mutta eläminen on myös halvempaa kuin meillä. Kuinka pieniä palkat oikein ovat?

Esimerkki Australian Oxfam-järjestön urheiluraportista vuodelta 2006 (pdf, HTML Googlessa s. 16):

Indonesialaiset urheiluvaatetusteollisuuden työntekijät tienasivat 800 000 rupiaa (75,29 euroa) kuussa tai 5 000 rupiaa (47 eurosenttiä) tunnissa vuonna 2006. He saivat myös pientä korvausta lounasta ja työmatkoja varten.

Naimattoman työntekijän täytyi työskennellä 6 tuntia kuukausittaisen juomavetensä, 4,5 tuntia riisinsä ja 40 tuntia kuukauden majoituksena eteen. Kuukauden kananlihojen vuoksi piti työskennellä 3,75 tuntia, 2 tuntia kananmunia varten ja 18,5 tuntia kuukauden vihanneksien saamiseksi ruokapöytään. Sokeri, tee, ja maito maksoivat 2,8 tunnin työpanoksen verran. Näistä tulee yhteensä 77,55 työtuntia. Vertailun vuoksi: Suomessa normaali työaika on 38,25 tuntia viikossa.

Oxfamin tutkijat kysyivät työntekijöiltä, mitä he ostaisivat, jos saisivat enemmän palkkaa. Vastaus oli parempilaatuista ruokaa ja lihaa kanan sijasta, kahvia teen sijasta. Naiset ostaisivat 24 eurosenttiä pullolta maksavaa yrttijuomaa kuukautisten ajaksi.

Laskelmissa on huomattava, että kuukausittainen palkka oli 75,30 euroa. Se tekee 2,51 euroa päivässä (laskettu 30 päivälle, koska joka päivä täytyy syödä). YK:n äärimmäisen köyhyyden raja on 1,25 US dollaria päivässä. Toinen köyhyysraja on kaksi dollaria.

On palkkoja, jotka ovat jopa alle tuon haamurajan, 1,25 dollaria päivässä. Ks. esim. kirjoitukseni Elämiseen riittävä palkka tässä blogissa. Intialaiset erittäin raskasta valimotyötä tekevät miehet ”ansaitsivat” puoli US dollaria päivässä. Working poor, sanoakseni. Tämän vuoksi on lapsityövoimaa. Aikuiset eivät pysty elättämään lapsiaan.

Lenkkarin hinnan jakautuminen

Sadan euron lenkkitossuparin hinnan jakautuminen. Kyseinen lenkkari on myynnissä Hollannissa, vrt. ALV.

Lähde: Clean Clothes Campaign.

Urheilukaupan eettisyys

Urheiluvaatteiden -jalkineiden ja -välineiden kaupassa on samoja ongelmia kuin muidenkin kulutustavaroiden kaupassa: Työpäivät ovat ylipitkät, palkoilla ei tule toimeen ja ammatillista järjestäytymistä rajoitetaan.

Indonesialainen urheiluvaatteiden ompelija työskentelee 6 tuntia kuukauden juomavetensä edestä ja 4,5 tuntia riisinsä edestä (lähde: Oxfam 2006: Offside!)

Seuraavassa yhteenveto FinnWatchin Hikipajat pinnalla -selvityksestä vuodelta 2007.

Selvityksessä käsiteltiin tavarataloja, marketteja, urheiluketjuja ja kotimaisia tavarantoimittajia.

Pienimmillä toruilla pääsivät tavaratalo- ja marketketjut. Moni niistä on BSCI:ksi kutsutun vastuualoitteen jäsen. BSCI:n taustalla on kaupan etujärjestö Foreign Trade Association ja sen jäsenenä on huomattava määrä yrityksiä. Kansainvälinen Clean Clothes -kampanja on kritisoinut BSCI:tä mm. siitä, että se on liian löysä, eikä sen jäsenenä ole ay- tai kansalaisjärjestöjä. (Lisää BSCI:stä Hikipajat pinnalla -selvityksessä.)

Urheiluketjut ja kotimaiset tavarantoimittajat saivat eniten sapiskaa. Urheiluketjuilla ei ollut kunnollisia ulkopuolisia tarkastuksia. Omat tarkastukset ovat ehkä parempi kuin ei tarkastuksia ollenkaan, mutta ulkopuolisille ne eivät kerro mitään, eivätkä ne siten lisää luottamusta yrityksen toimintaan. Omia tarkastuksia ei tarvitse olla, jos joku ulkopuolinen luotettava taho tarkastaa tehtaat.

Pienet urheiluketjut saavat tässä hieman armoa, koska niillä ei ollut omia brändejä. Esimerkiksi Kesko on kuitenkin ulottanut vastuunsa myös muiden brändeihin.

Suurilta urheiluketjuilta olisi odottanut enemmän panostusta.

Huolestuttavimpia ovat kotimaiset brändiyritykset, jotka ovat lähempänä tuotantoa kuin ketjut. Niilläkään ei ollut ulkopuolisia tarkastuksia.

Lähde ja lisätietoa: FinnWatch 2008: Hikipajat pinnalla – Suomen urheilukaupan hankintojen sosiaalinen ja ympäristövastuu.