Business Social Compliance Initiative, tuttavallisesti BSCI, on yksi varsinkin vaatealalla käytössä oleva vastuullisuusaloite. On olemassa paljon argumentteja sen puolesta ja sitä vastaan. Käynpä tässä vähän läpi niitä.
Kansainvälinen Clean Clothes -kampanja on kriittinen aloitetta kohtaan, ja erityisesti jotkut yritykset pitävät BSCI:tä hyvänä.
Hyvää BSCI:ssä on kaikkien mielestä se, että se karsii yhteistyöllä tehtaiden tarkastusten päällekkäisyyttä. Tehtaissa ravaa nykyisin monia eri tarkastajia eri tilaajien laskuun. Siinä ei ole tietenkään mitään järkeä.
Joidenkin yritysten edustajien mielestä yritysten kuuluukin hoitaa vastuu omilla aloitteillaan. Clean Clothes -kampanja pitää parhaimpina aloitteita, joissa on mukana kansalaisjärjestöjä ja ay-liikettä. Kyseisillä tahoilla on BSCI:ssä marginaalisempi rooli kuin esim. Fair Wear Foundationissa tai Ethical Trading Intiaitivessa, joista lisää kirjoituksessani Tehtaiden tarkastukset.
Hyvää ja huonoa BSCI:ssä on vastaajasta riippuen se, että järjestelmän puitteissa voidaan ottaa tiukempi tai löysempi taso. Kritisoijien mielestä se on hämäävää. Kannattajien mielestä se on hyvä asia. Minusta on hyvä, että on joku tie SA8000-standardiin, joka on siis tuo tiukempi taso. Toivottavasti BSCI:n jäsenyritykset myös ottavat SA8000:n tavoitteeksi.
Hyvää BSCI:ssä on SA8000:een verrattuna se, että BSCI:n jäsenenä on paljon yrityksiä ja tarkastettujen tehtaiden määrä on suurempi kuin SA8000-tarkastettujen. Clean Clothes kampanja pitää SA8000-sertifikaattia tarvittavan tiukkana, mutta sertifioitujen tehtaiden määrä on todella vaatimaton kehitysmaissa. Kuvaavaa on se, että SA8000-sertifioinneista suuri osa on italialaisilla tehtailla.
Jotkut kehitysmaiden viranomaiset ja muu väki pitävät enemmän BSCI:stä, koska sen tarkastuksista läpi pääseminen on helpompaa kuin SA8000:n tarkastuksista.
BSCI on Clean Clothes -kampanjan hampaissa erityisesti siitä syystä, että aloite on yritysten oma järjestelmä. Clean Clothes -kampanjan mukaan BSCI ei ole juuri sen parempi kuin yritysten omat tarkastukset, koska tarkastusten varmistus puuttuu. Varmistaminen tarkoittaa sitä, että mukana tarkastuksissa on ollut ulkopuolinen taho - kampanjan mielestä ammattiyhdistysliikettä ja kansalaisjärjestöjä, monien yritysihmisten mielestä riippumaton kolmas osapuoli voisi olla toinen yritys.
Suurimmat ongelmat ovat BSCI-tarkastetuilla tehtailla liittyneet palkkoihin ja työaikoihin. BSCI:n mukaan ensimmäisissä tarkastuksissa hyviä tehtaista oli 17 prosenttia, parannuksia tarvittiin 12 prosentilla ja ”non compliant” oli suurin osa, 71 prosenttia. Suurin osa tehtaista oli siis ensimmäisellä tarkastuksella ”ei-noudattava”. Vaikuttaa siltä, että useimmissa tapauksissa parannettavaa on, mutta läpipääseminen ei ole mahdotonta.
No niin. Otetaan vielä tuo ”non compliance” Compliance tarkoittaa ”suostuvainen, myöntyväinen, alistuva, noudattava” (SA8000-standardissa lukee conformances eli noudattaminen). Siinäkin on yksi kritiikki. Tehtaiden tarkastukset ovat nimittäin jälleen yksi tapa, jolla ostajat voivat käyttää valtaa tehtaisiin (olen gradussani todistanut tämä valta-aseman eron). Olisi tärkeää, että ostajat myöntäisivät vetävänsä mattoa oman vastuunsa alta samaan aikaan mahdottomilla ostokäytännöillään: vaatimalla aina vain halvempaa laadusta tinkimättä aina vain nopeammalla aikataululla.
Entä BSCI:n lopullinen tuomio? Huonointa minusta on ostokäytäntöjen vaikutuksen lisäksi se, että tehdas joutuu maksumieheksi. (Tämä pätee myös SA8000:een.) BSCI:ssä tarkastusmaksut ja tehtävät parannukset neuvotellaan tilaajan ja tuottajan välillä. Tilaajan suurempi valta-asema johtaa siihen, että tehdas on useimmiten se maksumies. Tarkastukset maksaa joskus tilaaja, mutta itse investoinnit - tilat, palkkojen nosto – vaativat rahaa.
Niin, ja se palkka. BSCI-järjestelmässä yritykset sitoutuvat maksamaan paikallista minimipalkkaa, mikä olisi tuplattava tai triplattava, jotta sillä elättäisi perheensä. Tavallisesta t-paidasta ompelija saa vain puolesta prosentista prosenttiin jälleenmyyntihinnasta. Lenkkariparista saman verran. Kovin suurista summista ei ole kysymys, mutta miten taata, että alihankkija todella siirtää rahat palkkoihin? Eettisen muodin professori Doug Miller on sitä mieltä, että omat tehtaat on paras vaihtoehto. Hän kertoi tilanteesta, jossa tilaaja halusi ompelijoille palkankorotuksen. Raha korvamerkittiin heille. Tehtaan johto ei kuitenkaan lupauksistaan huolimatta siirtänyt rahaa palkkoihin. Parasta siis olisi, että tehtaat olisivat omassa omistuksessa JA tehtaan johto omissa käsissä. Tässä on se suomalainen vaatetusalan yhteiskuntavastuun vahva puoli: suomalaiset yritykset omistavat ainakin toistaiseksi useammin tehtaita kuin ulkomaiset suuret yritykset.
Kirjoitus on julkaistu Reilun kaupan puolesta Repu ry:n blogissa www.repu.fi.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti