Maailman tila 2010

Tämänvuotisessa Worldwatch-instituutin Maailman tila -raportissa keskitytään kuluttamisen problematiikkaan antropologien johdolla, eli suomeksi kulutuskulttuuriin. Aihe oli sen verran mielenkiintoinen, että hankin teoksen ja olin sen julkaisemistilaisuudessa.

Miten niukasta kuluttamisesta saisi yhtä suosittua kuin kuluttamisesta on tehty, kysyy hankkeen johtaja, antropologi Erik Assadourian. Yritykset käyttävät massiivisia budjetteja markkinointiin, miten vastustaa tuota voimaa?

Tärkeitä kysymyksiä. Kuluttamista on vähennettävä radikaalisti, se on selvää, Suomessakin.

Talouskasvun tai tarkemmin sanoen bruttokansantuotteen kasvun välttämättömyydestä tai ei-välttämättömyydestä syntyi julkistamistilaisuudessa paljon keskustelua. Valtionvarainministeriö vaikuttaa yhä Outi Honkatukian esityksen perusteella käyttävän mittarina bruttokansantuotetta, vaikka se kuvaa vain rahan kiertoa, kuten Sirpa Pietikäinen (euroedustaja, kok) asian ilmaisi. Honkatukia perusteli kasvun välttämättömyyttä verojen keräämisen ja siten palvelujen säilyttämisen tarpeella. Bruttokansantuotteeseen jumittumisen sijasta olisi ollut näin jälkikäteen ajateltuna vielä kiinnostavampaa kuulla, mitä mieltä muut panelistit, mm. Satu Hassi (euroedustaja, vihr.), olivat ylipäätään kasvun välttämättömyydestä.

Paneeliin osallistunut Kuluttajatutkimuskeskus saa minulta tällä kertaa sapiskaa, vaikka oli oikein hyvä, että sen edustaja osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun maailman tilasta. Kuluttajatutkimuskeskus on työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa toimiva yhteiskunnalliseen akateemiseen tutkimukseen keskittyvä laitos. Siellä ei edelleenkään ole ohjelmassaan eettistä kuluttamista, ainoastaan ”eliympäristö ja teknologia” -nimisessä teema-alueessa mainitaan siihen viittaavaa, eli tuo ympäristö, mutta sekin on koplattu teknologiaan. Kaiken kukkuraksi laitoksen sivuja selatessa tulee ilmi, että tuon teema-alueen tehtävänä on tuottaa tietoa myös yritysten tarpeisiin, vaikka muualla laitoksen sivuilla ilmaistaan sen edistävän kuluttajien hyvinvointia. Ei näin.

Toinen julkaisemistilaisuudessa esiin tullut mielenkiintoinen aihe sen sijaan oli se, kuuluuko taloustiede antropologian piiriin. Tottakai kuuluu, mutta varmaankaan perusopetuksessa ei saa sellaista kuvaa, että se kuuluisi. Tässä on antropologeille paljon hyvää työsarkaa! Sanoo sosiologi, saman laitoksen ihmisiä. Valitettavasti sellaiset työpaikat vain ovat toistaiseksi vähissä, mutta toivottavasti kasvussa tulevaisuudessa. Vähän huono sanoa toivottavasti, koska uhkaava ympäristökriisi tämänhän on saanut aikaan.

Suomessakin on viriämässä degrowth-liike, jonka sanomana on se, että jatkuva talouskasvu ei ole välttämätöntä. Seuraan kehitystä kiinnostuneena.

Ruotsalaiset kohut

- Uzbekistanista uutisoitiin, että koululaiset uurastavat pakkotyössä koulunkäynnin sijaan satoaikana puuvillapelloilla. Ks. esim. Aftonbladet.
- EU:ssa käytännössä kiellettyä ympäristömyrkkyä, nonyylifenolia, löytyi Ruotsissa vesistöissä ja sitten tutkittiin lastenhaalareita, joista jokaisesta löytyi kyseistä ainetta. Ainetta joutuu vesistöihin pyykinpesun kautta. Ks. esim. Kaleva.
- Untuvan revintää elävistä linnuista ilmeni Unkarissa, Puolassa ja Kiinassa. Käytäntö on EU:ssa kielletty. Ks. esim. mtv3.
- Farkuista löydettiin samaa myrkyllistä homeenestoainetta dimetyylifumaraattia kuin Kiinassa valmistetuista nojatuoleista aikoinaan. Ks. esim. Uusi Suomi.

Lapsi- ja pakkotyö, ympäristömyrkky, eläinten kaltoin kohtelu, myrkky. Mikä näitä yhdistää paitsi, että ne edustavat monipuolisesti vaatteiden eettisyyteen liittyviä epäkohtia?

Kohut ovat kaikissa tapauksissa nousseet Ruotsissa. Kaikissa tapauksissa tuotteita on myynnissä Suomessa aivan vastaavalla tavalla kuin Ruotsissa. Meillä ei vain voi sanoa olleen kohua. Mistähän se mahtaa johtua?

Mediaa ei ehkä ole syyttäminen. Ruotsissa nousseista kohuista on uutisoitu meilläkin. Ei ole median vika, jos aihe ei lyö läpi.

Kuluttajat ovat vähemmän aktiivisia kuin Ruotsissa. Kallistuisin tämän kannalle. Yritykset ovat ilmoittaneet selvityksissämme, että kyselyjä näistä asioista on tullut vain muutamia.

Mistä kuluttajien vähäisempi aktiivisuus sitten mahtaa johtua? Mielenkiintoinen sosiologinen kysymys, johon minulla ei valitettavasti ole vastausta.

Tulee mieleen Hesarin mielipidesivulla vastikään käyty keskustelu toljottamisesta eli siitä, että ohikulkijat eivät pysähdy auttamaan.

Suomalainen kuluttaja vaikuttaa olevan sellainen, joka maksaa vaatteista EU:n korkeinta hintaa, mutta ei halua nostaa älämölöä tuotteiden taustasta. En uskalla väittää, että hän olisi niin naiivi, että luulisi ostavansa Suomessa valmistettua ja maksaa siksi korkeampaa hintaa, eikä sen vuoksi myöskään epäile tuotteen valmistuksessa olevan ongelmia. Tämä siitäkin huolimatta, että reilun kaupan tuotteet ovat leimautuneet joidenkin keskuudessa kehitysmaatuotteiksi.
- Onko tämä sitä kehitysmaakahvia?
- Kyllä, kaikki kahvi tulee OECD:n ulkopuolisista eli kehitysmaista.
- Minä juon vain Juhla Mokkaa. Näin kerran kuvasta, kuinka siellä kehitysmaissa kuivatettiin teetä lakanan päällä pihamaalla.
- Reilun kaupan tuotteiden tuotanto on valvottua, toisin kuin ns. tavanomaisten tuotteiden. Esimerkiksi tavanomainen kahvi ostetaan pörssistä, eikä sen alkuperää voi tietää.
- Juhla Mokkaa sen olla pitää.

Ensiksi täytyisi myöntää, että nykyisessä ”globaalissa” taloudessa tuotteet vain tulevat maista, joissa lainsäädäntö on löysempi tai lakeja ei valvota. Sitä on turha kauhistella tai sulkea siltä silmiään. Lapsi- ja pakkotyöllä kerättyä puuvillaa, dimetyylifumaraattia, nonyylifenolia ja elävistä linnuista revittyjä höyheniä sisältäviä tuotteita on myynnissä meilläkin.

Kohut ja kyselyt olisivat sananmukaisesti terveellisiä.

Kirjoitus on julkaistu Reilun kaupan puolesta Repun ry:n blogissa osoitteessa www.repu.fi.

Suomessa on EU:n kalleimmat vaatteet

Suomessa on EU:n kalleimmat vaatteet (HS; Eurostat, pdf). Muiden tuotteiden hinnoissa Suomi ei ”pääse” ensisijalle.

Mistä asia mahtaa johtua? Onhan Suomi kallis muutenkin, tutkituista tuoteryhmistä EU:n kolmanneksi kallein: HS : ”Myös elintarvikkeissa, ravintola- ja hotellipalveluissa sekä alkoholituotteissa Suomi yltää kolmen kalleimman EU-maan joukkoon.”

Niin, ruoka on meillä kallista, samoin asuminen, jota ei Eurostatin selvityksessä ollut mukana. Mutta että vaatteissa EU:n kallein maa?

Ostavatko suomalaiset kalliita merkkivaatteita? Epäilen vahvasti, että suomalaiset ostaisivat niitä sen enempää kuin vaikkapa italialaiset tai ruotsalaiset.

Johtuuko se arvonlisäverosta? Tanskassa ja Ruotsissa ALV on vaatteissa 25 prosenttia ja Puolassa sama kuin Suomessa, 22 prosenttia. Muissa EU-maissa se on alhaisempi kuin Suomessa. Joissakin EU-maissa on alennettu alv lasten ja vauvojen vaatteissa sekä esim. teetetyissä vaatteissa. (Euroopan komissio, pdf.) ALV ei siis ole se syy.

Historia? Hyvinkin mahdollista. Suomessa on ollut muihin EU-maihin verrattuna myöhään omaa vaatetusteollisuutta. Se romahti vasta 80- ja 90-lukujen taitteessa erinäisistä syistä, mm. rajojen avaamisesta, idänkaupan kuihtumisesta ja lamasta johtuen. Suomessa ei ole pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta käytännössä enää tuota teollisuuden alaa, vaan myynnissä olevat vaatteet ovat ulkomaista valmistusta.

Nykyisin Kiinassa ja muissa kaukomaissa valmistuttamisen halvasta hinnasta kertoo mm. se, että teollisuusneuvoksen Nanson Pertti Lahervuoren mukaan suuri osa alan liikevaihdosta tulee kotimaasta. (Ks. tässä blogissa kuva lenkkarin hinnan jakautumisesta. Myös t-paidan ompelija saa sen 50 senttiä per paita.)

Välikädet ottavat siis välistä. Valmistuttaminen on halpaa, mutta myydään kalliilla. Varmaankin hinnat ovat laskeneet hissukseen tuolta 90-lukua edeltäneeltä tasolta, eivätkä ne ole vieläkään samalla tasolla kuin muualla EU:ssa. Miksi niitä laskemaan, jos ihmiset ostavat?

H&M toi hintakilpailun Suomeen. Jossakin vaiheessa oli viime vuosina huhu, että H&M nostaisi hintoja. Huhu jäi ilmeisesti pelkäksi huhuksi ja yrityksessä pohdinnan asteelle.

***

Ekologisuudella ja kotimaisuudella on erään lehtiartikkelin mukaan kasvava yhteys. ”Kertakäyttökulttuuri on väistymässä ja se pelaa suomalaisen alan pussiin”, Satu Mehtälä, Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry Finatexin toimitusjohtaja, sanoo. Toivon, että tuo realisoituu, ja saisimme lisää ekologisten vaatteiden valikoimaa!

Kotimaisesta työstä ja ekologisuudesta voisin vähän maksaakin, mutta miten varmentua, että tuote on todella kotimaassa tehty? Avainlippumerkinkin saa, kun kotimaisuusaste on tuotteen omakustannehinnasta vähintään 50 prosenttia. Mukaan lasketaan myös pakkaustarvikkeet, markkinointikustannukset ja rahoitus!

Kirjoitus on julkaistu Repun blogissa osoitteessa www.repu.fi.