Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuluttaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuluttaminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Ei edistystä suomalaisten vaateyritysten vastuussa


Teimme Repulle, Puhtaat vaatteet -kampanjalle ja FinnWatchille selvityksen suomalaisten vaatetuksen ja urheilukaupan yritysten yhteiskuntavastuusta. Selvitys Ostoja etelästä ja hikipajoista (2009) on jatkoa vaatetusalan Vaatteita etelästä (2006) ja urheilukaupan Hikipajat pinnalla -selvityksiin (2007).

Selvityksessä tutkittiin 28 kotimaisen yrityksen kohdalta, onko vastuussa tapahtunut edistystä parin viime vuoden aikana. Edistystä ei ole juurikaan tapahtunut. Urheiluyritysten tiedot eivät olleet muuttuneet lainkaan. Vaatetusyritysten kohdalla oli pieniä parannuksia, M.A.S.I Company oli laatinut yhteiskuntavastuun toimintaohjeiston, Nanso oli liittynyt BSCI:hin, mutta toisaalta yleisenä trendinä hankinta on siirtynyt yhä kauemmas Kiinaan. Lähikauppa (Euromarket) oli ottanut uuden omistajan myötä takapakkia vastuussaan, eikä se enää julkaise vuosittaisia vastuuraportteja.

Yleisarvosanana suomalaiset yritykset saavat sosiaali- ja ympäristövastuustaan melko huonon. Ulkopuolisia tarkastuksia tekeviä vastuujärjestelmiä on vain harvoilla. Niistä on käytössä vain BSCI, joka ei ole paras mahdollinen vaihtoehto. Parempiakin olisi, miksi liittyä löysempään järjestelmään?

Selvitys on luettavissa tällä sivulla ja osoitteessa http://www.finnwatch.org/julkaisut.html

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Hengenvaarallista farkkujen tuunausta

Tämä ei ole pahaa unta. Maailmassa on taas yksi iso virhe.

Farkkuja käsitellään kuluneen näköisiksi hiekkapuhalluksella, joka aiheuttaa silikoosin eli kivipölykeuhkosairauden varmemmin kuin keskiverto kaivostyö. Turkissa kyseinen menetelmä on nykyisin kielletty, mutta sitä varmasti käytetään muualla, ja Turkissakin laittomasti edelleen. Aiheesta oli MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmassa 24.2. Kyseinen ohjelma on vielä katsottavissa täällä: http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/02/1064247

Silikoosiin ei ole parantavaa hoitoa. Kivipölykeuhko aiheuttaa muita hengityselinsairauksia, kuten kroonista keuhkoputkentulehdusta, tuberkuloosia ja keuhkosyöpää. Hiekkapölyn kanssa tekemisissä olevien olisi pidettävä samanlaisia puhallinsuojaimia kuin Suomessa näkee asbestityömailla, eli ulkoisia, selässä kannettavia suodattimia. Turkin kuvissa työntekijöillä oli yksinkertaiset ”apinanaamari”-suojaimet, jotka eivät riitä alkuunkaan, ja nekään eivät aina olleet käytössä. Suomessa ei silikoosia enää käytännössä ole, tapauksia todetaan vain 5-10 vuodessa.

Hiekkapuhallus on menetelmänä ”halpa” ja paljon nopeampi kuin muut menetelmät, joita 45 minuuttia -ohjelmassa kuvattiin. Ohjelmassa tarjottiin ostajana esiintyneille toimittajille farkkujen käsittelyä hintaan 50 senttiä per farkkupari. Turvallisemmat menetelmät maksavat ohjelman mukaan viisinkertaisesti.

Mistä sitten tietää, että kaupan hyllyllä olevat farkut eivät ole käsitelty hiekkapuhalluksella? Ohjelma ei anna siihen vinkkejä, toteaa vain, että turkkilaiset silikoosiin sairastuneet vaatetusteollisuuden työntekijät ovat haastaneet vanhat työnantajansa oikeuteen ja että ”kansainvälisiin brändeihin on vaikeampi tarttua”. Nyt olisi taas yrityksissä vastuunkanto paikallaan. Kuluttajien on hyvä kysellä käytettyjen menetelmien perään.

Tästä ja muista vaatteiden eettisyysaiheista puhutaan maanantaina 8.3., katso edellinen päivitys. Paikalle tulee myös kansainvälisen Clean Clothes -kampanjan edustajia.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Maailman tila 2010


Tämänvuotisessa Worldwatch-instituutin Maailman tila -raportissa keskitytään kuluttamisen problematiikkaan antropologien johdolla, eli suomeksi kulutuskulttuuriin. Aihe oli sen verran mielenkiintoinen, että hankin teoksen ja olin sen julkaisemistilaisuudessa.

Miten niukasta kuluttamisesta saisi yhtä suosittua kuin kuluttamisesta on tehty, kysyy hankkeen johtaja, antropologi Erik Assadourian. Yritykset käyttävät massiivisia budjetteja markkinointiin, miten vastustaa tuota voimaa?

Tärkeitä kysymyksiä. Kuluttamista on vähennettävä radikaalisti, se on selvää, Suomessakin.

Talouskasvun tai tarkemmin sanoen bruttokansantuotteen kasvun välttämättömyydestä tai ei-välttämättömyydestä syntyi julkistamistilaisuudessa paljon keskustelua. Valtionvarainministeriö vaikuttaa yhä Outi Honkatukian esityksen perusteella käyttävän mittarina bruttokansantuotetta, vaikka se kuvaa vain rahan kiertoa, kuten Sirpa Pietikäinen (euroedustaja, kok) asian ilmaisi. Honkatukia perusteli kasvun välttämättömyyttä verojen keräämisen ja siten palvelujen säilyttämisen tarpeella. Bruttokansantuotteeseen jumittumisen sijasta olisi ollut näin jälkikäteen ajateltuna vielä kiinnostavampaa kuulla, mitä mieltä muut panelistit, mm. Satu Hassi (euroedustaja, vihr.), olivat ylipäätään kasvun välttämättömyydestä.

Paneeliin osallistunut Kuluttajatutkimuskeskus saa minulta tällä kertaa sapiskaa, vaikka oli oikein hyvä, että sen edustaja osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun maailman tilasta. Kuluttajatutkimuskeskus on työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa toimiva yhteiskunnalliseen akateemiseen tutkimukseen keskittyvä laitos. Siellä ei edelleenkään ole ohjelmassaan eettistä kuluttamista, ainoastaan ”eliympäristö ja teknologia” -nimisessä teema-alueessa mainitaan siihen viittaavaa, eli tuo ympäristö, mutta sekin on koplattu teknologiaan. Kaiken kukkuraksi laitoksen sivuja selatessa tulee ilmi, että tuon teema-alueen tehtävänä on tuottaa tietoa myös yritysten tarpeisiin, vaikka muualla laitoksen sivuilla ilmaistaan sen edistävän kuluttajien hyvinvointia. Ei näin.

Toinen julkaisemistilaisuudessa esiin tullut mielenkiintoinen aihe sen sijaan oli se, kuuluuko taloustiede antropologian piiriin. Tottakai kuuluu, mutta varmaankaan perusopetuksessa ei saa sellaista kuvaa, että se kuuluisi. Tässä on antropologeille paljon hyvää työsarkaa! Sanoo sosiologi, saman laitoksen ihmisiä. Valitettavasti sellaiset työpaikat vain ovat toistaiseksi vähissä, mutta toivottavasti kasvussa tulevaisuudessa. Vähän huono sanoa toivottavasti, koska uhkaava ympäristökriisi tämänhän on saanut aikaan.

Suomessakin on viriämässä degrowth-liike, jonka sanomana on se, että jatkuva talouskasvu ei ole välttämätöntä. Seuraan kehitystä kiinnostuneena.

lauantai 30. tammikuuta 2010

Tosi-TV:tä ompelusta Intiassa


Verta, hikeä ja t-paitoja on tosi-TV -ohjelma muotia rakastavista brittinuorista, jotka menevät töihin intialaisille vaatetehtaille. Neliosaisesta sarjasta on tullut kaksi osaa.

Melkein jätin ensimmäisen osan katsomisen kesken, kun mielestäni ohjelman tekijöillä oli oma eettisyytensä kateissa. Zoomattiin itkua, vaikka asianomainen kielsi. Katsoin kuitenkin osan ja toisenkin, loppuun. Toinen osa ei ollut enää niin paha tuon itkun kannalta, vaikka siinäkin oli ahdistusta kyllikseen.

Sinänsä ohjelman tekijöillä oli kuitenkin varmasti hyvät aikeet, ja on hyvä idea tehdä tosi-TV:tä oikeista oloista Etelässä. Olen myös kuullut ylistäviä kommentteja ohjelmasta, koska siinä ilmenee hyvin intialaisten vaikea tilanne.

Räätälit saivat pienemmillään 10 rupiaa per paita. Se on 16 eurosenttiä nykyisillä kursseilla. Hyvä ompelija (huono ei kykene tuohon määrään) joutuu tekemään päivässä 20 kelpuutettavaa vaatetta saadakseen 200 rupiaa eli 3,1 euroa.YK:n äärimmäisen köyhyyden raja on yksi dollari päivässä ja toinen köyhyysraja kaksi dollaria päivässä.

Nuoret britit eivät saavuttaneet edes kuuden paidan määrää kolmessa vuorokaudessa. Paljon kangasta meni haaskuuseen.

Työpäivä ahtaassa ”ompelukoneita sisältävässä huoneessa” alkoi klo 9 ja töitä tehtiin jopa klo 24 saakka. Työntekijät, jotka kaikki olivat jostakin syystä miehiä, nukkuivat tehtaan lattialla ja lähettivät palkastaan rahaa kotiin. Tehtaassa ei ollut lavuaaria suihkusta puhumattakaan ja sähkönkin kanssa oli vähän niin ja näin.

Tehtaan voittomarginaali oli ohjelman mukaan 40-50 rupiaa eli 62-78 eurosenttiä per vaate. Ohjelmassa eräs brittinuorista arvioi kyseisen paidan maksavan kaupassa 10 puntaa eli reilut 10 euroa (11,5 € nykykurssilla). (Ks. tässä blogissa lenkkarin hinnan jakautuminen.)

Kuten toinen brittinuorista sanoi, räätälit eivät elä palkallaan, he vain pysyvät hengissä. Olen samaa mieltä. He viettävät päivät ja yöt tehtaassa maksaakseen esimerkiksi lastensa opiskelun. Se ei ole elämää. He uhrautuvat lastensa vuoksi.

Eräskin sarjan nuori brittimies julisti ensimmäisessä osassa, että hänestä köyhyys on itseaiheutettua. Mielen mahdollista muuttumista käsitellään ainakin kakkososassa. Katsokaa itse! Ohjelman jokainen osa on katsottavissa kuukauden päivät Areenassa osoitteessa http://areena.yle.fi/video/711885. Ensimmäinen osa poistuu Areenasta 12.2.

Odotan myös toista vastaavaa sarjaa Verta, hikeä ja noutoruokaa. Valmistaudun jo etukäteen tulevaan. Sarjan jälkeen taidan ryhtyä kokkailemaan enemmän itse lähellä tuotetuista raaka-aineista.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Mainosten voimasta


Ihmetelläänpä hetki kuvien voimaa.


Joskus on hyödyllistä avata itselleen selkeillä lauseilla, mitä joku mainos tai sarja viestittää. Olen ystävälleni kiitollinen toteamuksesta: Onnellisella perheellä ja pesuaineella ei ole oikeasti mitään tekemistä keskenään. Jotenkin se tuppaa välillä unohtumaan.


Mietitään vaikka sinkkuelämää-sarjaa: Voisi hieman kaunistellen sanoa, että sarjassa läheisyyden kaipuu linkitetään törsäävään kulutuskulttuuriin. Vapaa seksi ja kuluttaminen ikään kuin tulevat osaksi toisiaan ja ihmisten ajattelussa tapahtuu niiden samaistaminen samaan ilmiöön: moderniin nuoreen kaupunkilaiseen naiseen.


Sarja on tehnyt vanhapiioista meneviä sinkkuja, mikä on hyvä asia, mutta kaikki se kaupallisuus on mielestäni pahasta. Samalla miehiä käsitellään sarjassa kuin vaatteita.


Katsotaanpa, mitä sinkkuelämää on syönyt. Irrotetaan osaset hetkeksi toisistaan. Läheisyyden ja hyväksytyksi tulemisen kaipuu on meissä sisäänrakennettuna ja se muodostaa ikään kuin ehtymättömän tarvevaraston. Niitä on hyvä hyödyntää. Sarjassa luodaan seuraavia aika monimutkaisiakin kytköksiä, joiden jokainen osa oli periaatteessa ennen itsenäinen:


Hyväksytyksi tuleminen -> normien mukainen hyvältä näyttäminen -> ostaminen
Läheisyyden kaipuu -> seksi -> sinkkuus, ei vakituinen parisuhde
                       -> hellyys, läheisyys -> seksi -> sinkkuus
                       -> ystävyys -> sinkkuus


Sinkkuus = menestys, varallisuus -> ostaminen, ei säästäminen
     = vapaus -> itselle ostaminen, ei esimerkiksi matkustelu
     = ystävyys, ystävätkin sinkkuja -> ulkonäköön panostaminen yhteenkuuluvaisuuden vuoksi -> ostaminen
     = paljon seksikumppaneita -> ulkonäköön panostaminen -> ostaminen


Näyttämö: Kaupungin esikuva, ”äärikaupunkilainen” New York -> erottautuminen -> ostaminen


Vertailun vuoksi: vanhapiika = yksinäinen, vähän seksikumppaneita, vähän vapaita ystäviä, menestystä ja varallisuutta ei kytketty häneen, eikä myöskään erityisemmin vapautta, vaikka hän saattoi olla hyvinkin vapaa.


Hyväksytyksi tulemisen tarvetta on helppo hyödyntää, mutta sarjassa mukaan vedetään myös läheisyyden kaipuu, seksi ja ystävyyskin. Seksiä olisi tosin voinut kuvata hyvin paljon kauniimminkin, kuin sarjassa tehdään. Hellyys ja läheisyys jätetään jostakin syystä ulkopuolelle, vaikka se olisi ollut yksi suoraan ja ehkä vielä koukuttavammin hyödynnettävä kanava. Joka tapauksessa sarja viestittää, että kun panostat tällä tavoin ulkonäköösi, ts. ostat näitä brändejä, seksielämäsi ja ystävyyssuhteesi saavat uutta draivia.


Sivutuotteena läheisyydestä tulee seksiä, seksistä tulee suorittamista ja ihmissuhteista materialistisia. Eräässä jaksossa Carrie todellakin sanoo sovittavansa uutta miestä päälleen kuin vaatetta.


Mielikuvat jylläävät voimakkaina. Todellisuudessa varmaankin vain harvoilla on niin monta kumppania kuin sarjassa, ja todellisuudessa vain harva kuluttaa niin kuin naiset sarjassa kuluttavat. Syntyy pettymyksiä, kun sarjan ja mainosten (alitajuntaan) luomat ajattelumallit eivät toteudukaan.


Frendit-sarja on maailman katsotuimpia. Onneksi äärikaupallisuutta ei ole tajuttu yhdistää siihen, nuorten miesten ja naisten väliseen ystävyyteen, vaan se on tehty groteskilla tavalla sinkkuelämää-sarjassa. Ei sen puoleen, sinkkuelämää on jo nyt tarpeeksi koukuttava. Sarjan nimen suomentajalle muuten pisteet: sinkkuus on todellakin sarjan taustalla ydinkäsite, sex and the city on vähemmän osuva.


Olemme niin täynnä mainosten samaistuksia, että ylilyöntien vaaraa ei enää ole. Pahimmat ylilyönnit tulkitaan mainosten maailmaa ironisoiviksi vastaanottajasta riippuen.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Reilun kaupan puuvilla


Reilusta kaupasta en ole vielä kirjoittanutkaan. Olen ollut reilun kaupan aktiivi yli kymmenen vuotta.


Reilun kaupan puuvillasta valmistettuja vaatteita ja tekstiilejä on saatavilla Suomessakin useita erilaisia. Vasta puuvilla on sertifioitu. Toistaiseksi ompelua ja muuta valmistusta ei ole voitu sertifioida, koska Reilu kauppa on lähtöisin maataloustuotteista, ja tehdasvalmistukselle tehdään parhaillaan kriteerejä yhdessä järjestöjohtoisten vastuualoitteiden kanssa (Ks. järjestöjohtoiset aloitteet kirjoituksessa Tehtaiden tarkastukset). Järjestöjohtoiset aloitteet ja kansainvälinen vaatteiden eettisyyden Clean Clothes -kampanja kouluttavat FLO-CERT:in tarkastajat tehdasauditointien ihmemaailmaan.



Luonnosta tehdaskriteereiksi saa parhaillaan kommentoida täällä. Ensimmäiset Reilun kaupan kodintekstiilit ovat tulossa Yhdysvalloissa kauppoihin jo keväällä, mutta kyseessä on vasta pelkästään pilotti, tekstiilien kriteereitä ei ole vielä päätetty tehdä.


Reilun kaupan kattojärjestön Fairtrade Labelling Organizations Internationalin FLO:n mukaan puuvillan hinta on laskenut useita vuosikymmeniä peräkkäin. Hintaa laskevat keinokuitujen käytön lisääntyminen sekä EU:n, Kiinan ja Yhdysvaltain puuvillan viljelylle maksamat tuet. (Ks. kirjoitukseni Puuvillakauppa).


Puuvillan sertifiointi aloitettiin vuonna 2004, koska viljelijöiden oloja haluttiin parantaa, vaikka koko tuotantoketjua ei vielä voitukaan sertifioida. Toistaiseksi tehtaat pitää vain ilmoittaa FLO:lle.


Reilun kaupan järjestelmä on mielestäni hieno. Se ei tarvitse julkiselta vallata muuta tukea kuin luvan olemassaololleen. Jotkut tahot ovat valitettavasti yrittäneet ja yrittävät saada kielletyksi kaikki vapaaehtoiset tuotemerkinnät, kuten energiansäästömerkit, Reilun kaupan ja luomumerkit, toistaiseksi siinä kuitenkaan onnistumatta.


Koko Reilun kaupan järjestelmä perustuu vapaaehtoisuuteen ja se toimii lähes millaisessa talousjärjestelmässä tahansa. Se antaa kuluttajille vaihtoehtoja sekä kyseenalaistaa tavanomaisen kaupankäynnin positiivisella esimerkillään. Kätevä merkki kertoo kuluttajalle jo kaupassa, että tuotanto on luotettavasti valvottua pellolle saakka.



Jos tehdastyö saadaan FLO-CERT:in työn piiriin, voimme vain arvailla, mitä tuotteita sertifioidaan tulevaisuudessa. Lelut, kengät, huonekalut, kännykät... Mahdollisuuksia on paljon. Valmistusmateriaali kuitenkin määrää, kuuluuko tuote merkkijärjestelmään vai ei. Mm. puulle ja kullalle ollaan jo tekemässä kriteereitä.

Edit 9.2.2010:
Olin ymmärtänyt lähteistä väärin, että Reilun kaupan tekstiileille oltaisiin luomassa kriteerejä. Tällaista päätöstä ei ole tehty, vaan kyseessä on ainoastaan pilottihanke Yhdysvalloissa. Kiitän Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtajaa Pirjo Virtaintorppaa korjauksesta.


lauantai 5. joulukuuta 2009

Miten muoti syntyy?


Muodin syntyminen on mielenkiintoinen kysymys, jota olen yrittänyt ruotia useammassa esseessä opiskeluaikoinani pääsemättä kuitenkaan lopulliseen ratkaisuun. Tähän asti olen päässyt:

  • Muoti on kuin aalto (filosofi Simmeliä mukaellen). Ensin ovat heikot signaalit, sitten ne vahvistuvat ja lopulta uusi aalto pyyhkii kaiken uusiksi. Minua kiinnostaa tuo aallon alku, eli heikkojen signaalien vahvistuminen: On selvää, että uranuurtajia on, mutta he eivät ole mitään ilman seuraajiaan. Miksi muut lähtevät mukaan johonkin, ja johonkin toiseen eivät? Kun tähän yhdistetään vielä yritykset, sanoisin sitä melkoisen herkulliseksi sopaksi!
  • Muoti syntyy yhteisvaikutuksessa ihmisten kanssa, ei pelkästään suunnittelijan päässä. Suunnittelija katselee ympärilleen silmät ammollaan ja korvat höröllään ja yhdistelee sitten luovasti ideoitaan ja näkemäänsä. Yksi tähän liittyvä kiinnostava kysymys on, voiko luoda todella uutta, vai onko kaikki aina vanhan yhdistelemistä uudella tavalla.
  • Samalla tavoin kauppojen valikoimiin löytävät tuotteet niin suunnittelijan ideasta kuin suoraan katumuodista jonkun ihmisen päältä. Esimerkiksi Zaran, ehkäpä nopeimman trendiketjun, suunnittelijat ostavat ihmisten päältä vaatteita ja lähettävät ne Espanjaan. Olen myös kuullut, että hotellihuoneissa avataan saumat ja tehdään kaavat. Tietenkin huippusuunnittelijoiden muotinäytökset ovat näitä paikkoja, joissa vaatteita etsitään, mutta aivan yhtä hyvin esim. uutuuselokuvien puvustamot ja yleensä nuorison kokoontumispaikat! Mielenkiintoisesti ”korkea” ja ”matala” sekaisin. Kyse on kulttuurisesta, tyylillisestä pääomasta.
  • Sitten on vielä sellainen ilmiö, jossa jotkut vain päättävät, mikä on muotia, mutta ostamalla ihmiset antavat sille siunauksena. Tämä ei kuitenkaan päde väreihin. Kauden värit lyövät läpi samanlaisina joka liikkeessä, eikä kuluttajalla ole valinnanvaraa. Kaupoissa on yleensä sitä samaa, mutta sillä rajoituksella, että tyylillisesti vaatteet eivät ole täysin samanlaisia kuin toiset, samalla tavalla kuin värit ovat. Muotisuunnittelija-ystäväni kertoi, että on keskenään kilpailevia trenditoimistoja, jotka kaikki tekevät tulevien kausien värikarttoja, eikä yksi taho pysy auktoriteettina pitkään. Viimeistään naistenlehtiin tullessaan värit on kuitenkin jo lyöty lukkoon, kun vaatetilaukset ovat jo lähteneet Aasian tehtaille. Naistenlehdissä väreistä ei kirjoiteta ennustuksina, vaan "totuuksina", tyyliin: "Tulevana keväänä pukeudutaan laivastonsiniseen."

torstai 3. joulukuuta 2009

Miksi ei boikotteja?


Eettisen kuluttamisen tutkijat eivät suosittele kuluttajille eivätkä yrityksille vaatteiden boikotointia. Miksi ei?


Vaatetusteollisuuden työntekijät ovat sanoneet kansainvälisen Clean Clothes -kampanjan tutkijoille, että he eivät halua boikotointia. Itse asianosaisia on kuunneltava.


Jatkuva kova kilpailuttaminen ja tilausten liikkuminen ympäri maailmaa aiheuttaa jo muutenkin epävarmuutta työpaikoilla. Työn jatkuvuuden epävarmuudessa työolojen parantaminen ja ammattiyhdistysten perustaminen vaikeutuvat. Hyvää tahtovien kuluttajien ei haluta lisäävän yhtään tätä epävarmuutta.


Sama boikotointikielto koskee yrityksiä. Tilauksia ei saisi vetää tavarantoimittajalta pois ongelmia kohdatessa, vaan ongelmat pitäisi pyrkiä ratkaisemaan. Tehtaat elävät usein kädestä suuhun ostajien puristuksessa. Vain brändiyritykset voivat auttaa. Ostokäytäntöjen muuttaminen on olennaista: toimitusaikojen ja hintojen on oltava inhimillisiä.


Clean Clothes -kampanja haluaa kuitenkin käyttää boikotit keinovalikoimassaan räikeimpiä ylilyöntejä varten asettaakseen painetta yrityksiin. Tällaiseen toimenpiteeseen ryhdytään kuitenkin vain äärimmäisissä tapauksissa. Kampanjan toimintaperiaatteena on pyytää yrityksiä yhteistyöhön monta kertaa, ennen kuin mitään kampanjointia lanseerataan.


Clean Clothes -kampanjointiin voi osallistua suomestakin tosin englannin kielellä vaikkapa liittymällä meilivetoomuskampanjaan osoitteessa http://www.cleanclothes.org/component/content/article/625–join-the-ccc-urgent-action-network.


Kirjoitus on julkaistu Reilun kaupan puolesta Repu ry:n blogissa osoitteessa www.repu.fi.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Suomessa on EU:n kalleimmat vaatteet

Suomessa on EU:n kalleimmat vaatteet (HS; Eurostat, pdf). Muiden tuotteiden hinnoissa Suomi ei ”pääse” ensisijalle.

Mistä asia mahtaa johtua? Onhan Suomi kallis muutenkin, tutkituista tuoteryhmistä EU:n kolmanneksi kallein: HS : ”Myös elintarvikkeissa, ravintola- ja hotellipalveluissa sekä alkoholituotteissa Suomi yltää kolmen kalleimman EU-maan joukkoon.”

Niin, ruoka on meillä kallista, samoin asuminen, jota ei Eurostatin selvityksessä ollut mukana. Mutta että vaatteissa EU:n kallein maa?

Ostavatko suomalaiset kalliita merkkivaatteita? Epäilen vahvasti, että suomalaiset ostaisivat niitä sen enempää kuin vaikkapa italialaiset tai ruotsalaiset.

Johtuuko se arvonlisäverosta? Tanskassa ja Ruotsissa ALV on vaatteissa 25 prosenttia ja Puolassa sama kuin Suomessa, 22 prosenttia. Muissa EU-maissa se on alhaisempi kuin Suomessa. Joissakin EU-maissa on alennettu alv lasten ja vauvojen vaatteissa sekä esim. teetetyissä vaatteissa. (Euroopan komissio, pdf.) ALV ei siis ole se syy.

Historia? Hyvinkin mahdollista. Suomessa on ollut muihin EU-maihin verrattuna myöhään omaa vaatetusteollisuutta. Se romahti vasta 80- ja 90-lukujen taitteessa erinäisistä syistä, mm. rajojen avaamisesta, idänkaupan kuihtumisesta ja lamasta johtuen. Suomessa ei ole pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta käytännössä enää tuota teollisuuden alaa, vaan myynnissä olevat vaatteet ovat ulkomaista valmistusta.

Nykyisin Kiinassa ja muissa kaukomaissa valmistuttamisen halvasta hinnasta kertoo mm. se, että teollisuusneuvoksen Nanson Pertti Lahervuoren mukaan suuri osa alan liikevaihdosta tulee kotimaasta. (Ks. tässä blogissa kuva lenkkarin hinnan jakautumisesta. Myös t-paidan ompelija saa sen 50 senttiä per paita.)

Välikädet ottavat siis välistä. Valmistuttaminen on halpaa, mutta myydään kalliilla. Varmaankin hinnat ovat laskeneet hissukseen tuolta 90-lukua edeltäneeltä tasolta, eivätkä ne ole vieläkään samalla tasolla kuin muualla EU:ssa. Miksi niitä laskemaan, jos ihmiset ostavat?

H&M toi hintakilpailun Suomeen. Jossakin vaiheessa oli viime vuosina huhu, että H&M nostaisi hintoja. Huhu jäi ilmeisesti pelkäksi huhuksi ja yrityksessä pohdinnan asteelle.

***

Ekologisuudella ja kotimaisuudella on erään lehtiartikkelin mukaan kasvava yhteys. ”Kertakäyttökulttuuri on väistymässä ja se pelaa suomalaisen alan pussiin”, Satu Mehtälä, Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry Finatexin toimitusjohtaja, sanoo. Toivon, että tuo realisoituu, ja saisimme lisää ekologisten vaatteiden valikoimaa!

Kotimaisesta työstä ja ekologisuudesta voisin vähän maksaakin, mutta miten varmentua, että tuote on todella kotimaassa tehty? Avainlippumerkinkin saa, kun kotimaisuusaste on tuotteen omakustannehinnasta vähintään 50 prosenttia. Mukaan lasketaan myös pakkaustarvikkeet, markkinointikustannukset ja rahoitus!

Kirjoitus on julkaistu Repun blogissa osoitteessa www.repu.fi.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Kuluttaminen oikeutena


Tutkimukset osoittavat, että kun yksilön vuositulot ylittävät 10 000 dollaria, hän ryhtyy siirtymään kulutuksessaan entistä enemmän perustarpeiden tyydyttämisestä elämyksien ja onnellisuuden etsintään



Minut yllätti se, että onnellisuuden etsintä alkaa noin alhaisella tulotasolla!


Opiskeluaikoinani eräs YK:n kehitysorganisaation UNDP:n kulutusaiheinen julkaisu yllätti myös, koska se otti lähtökohdaksi kuluttamisen oikeutena. Tarkemmin asiaa kehitysmaatutkimuksen seminaarissa mietittyäni kannatan ajatusta: Meillä on oikeus kuluttaa perustarpeiden tyydyttämiseksi. Kehitysmaiden työntekijöiden toimeentulossa on kyse samasta oikeudesta. Mielestäni alle kymppitonniin tuloilla saakin kuluttaa täysin vapaasti.


Jos kuluttaminen onkin oikeus, velvollisuus se ei mielestäni missään nimessä ole. Liiallinen kuluttaminen on tuhoisaa ja turhaa. Kunpa yli kymppitonnin tai sanotaanko yli kaksikymmentätuhatta tienaavat miettisivätkin kuluttamistaan tosissaan! Olisi hauskaa tietää, mitä kuluttajatutkimuskeskus on tästä mieltä. Elämyksien ja onnellisuuden etsintä kun ei välttämättä tarkoita eettisten arvojen sisällyttämistä kuluttamiseen. Itse asiassa paras eettisten arvojen sisällyttäminen on tuo kymppitonnin raja. Jos perustarpeet on tyydytetty kymppitonnilla, eikös sen jälkeen tuleva elämyksellinen kuluttaminen ole ”ylimääräistä”?


Ongelmana on perustarve. Perustarpeiden määrittelyt ovat hankalia, koska ne ovat suhteellisia. Meillä on paljon keinotekoisiksikin sanottuja tarpeita, kuten siistiltä näyttäminen, jonka vuoksi on käytävä silloin tällöin kampaajalla. Myös onnellisuus on perustarve!


Kirjoitus on julkaistu Repun blogissa osoitteessa www.repu.fi.



torstai 5. marraskuuta 2009

Vaatteiden kohtalot

Heikki Mattila, Tampereen teknillisen yliopiston professori, toteaa YLE:n uutisessa, että viisi prosenttia vaatteista saattaa jäädä myymättä. Siitä ilmeisesti suurin osa menee kaatopaikalle tai muuten hävitykseen.

Muotikaupan liiton toimitusjohtajan Yrjö Gorskin mukaan vaatteet heitetään pois siksi, että kaupat häpeävät myymättä jääneitä tuotteita.

Tästä näkee, että vaatteet ovat kaupoille liian halpoja, kun niitä kerran on varaa heittää pois.

Olen kuullut huhun, että tuotantomaissa laitetaan kontteihin täytteeksi roskiin meneviä vaatteita, jos kontti ei muuten tule täyteen. Tiedä sitten, onko huhu totta.

Kirjoitus on julkaistu Reilun kaupan puolesta Repu ry:n blogissa osoitteessa www.repu.fi.

torstai 29. lokakuuta 2009

Aina ei pidä uskoa, mitä näkee


Hassu sattumus opiskeluajoilta laadullisten menetelmien kurssiltani. Aineistonani oli netin keskusteluryhmä muodista ja tyyleistä. Yritin löytää ilmaisuja siitä, mikä on muodikasta ja tyylikästä, mutta kuva tuntui hyvin yksioikoiselta: keskustelu pyöri lähes pelkästään brändien ympärillä. Välillä joku uusi keskustelija kävi huudahtamassa, että miksi tämä on niin brändivoittoista, mutta he eivät kuitenkaan tuoneet keskusteluun varsinaisesti mitään uutta.


Kurssilla oli painotettu sitä, että analyysi on osattava lopettaa ajoissa. Niinpä palautin harjoitustyön, jossa totesin, että yllättävän brändivoittoista, ja jäin ihmettelemään asiaa.


Ystäväni, joka lukee Markkinointi&Mainonta -lehteä, vinkkasi minulle artikkelin, jonka nimi oli muistaakseni ”Teinien vonkaaminen vaatii oveluutta”. Artikkelissa kerrottiin, kuinka yritysten edustajat yrittävät saada keskustelupalstoilla (mukaan lukien juuri kyseinen palsta) oman brändinsä tuotteet halutuimmiksi. En lopultakaan tiedä, kuinka suuri osa teksteistä oli yritysten, kuinka suuri osa kuluttajien.


Aina ei pidä uskoa, mitä näkee.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Vaatteiden ostamisen kauheus ja kauneus

Vaatteiden ostaminen on vaikeaa. Ensin on kysymys siitä, millaista vaatetta on etsimässä eli mihin tilanteeseen se sopii. Herää myös kysymys, kuinka muodikas tai peräti trendikäs vaatteen kuuluu olla eli minkä tyylinen se on. Edustaako se kenties klassisempaa linjaa, onko se huippumuotia vai leikitteleekö se kenties katumuodin kanssa?

Seuraavaksi tulee varmaankin hinta ja toisaalta laatu. Ostaako kalliimpi, mutta mitä jos laatu ei vastaakaan hintaa?

Sitten on vielä istuvuus ja koko. Vaikka löytäisi jonkun ihanan, se ei välttämättä istu. Sopivan kokoisen vaatteen ja jalkineiden löytäminen on säännöllisesti vaikeaa joka viidennelle suomalaiselle, yli puolelle ajoittain. Monesti kuulee sanottavan, että ”olisi mahduttava näihin housuihin”. Muistattehan, että vaatteiden on sopeuduttava kroppaan eikä päin vastoin!

Joillekin väri saattaa olla ratkaiseva tekijä. Joskus vain sopivan kiinnostavan värisiä ei ole myynnissä missään.

Kun tähän lisätään vielä valmistusmaa, ilmastovaikutukset, muut ympäristövaikutukset ja työntekijöiden oikeudet, ollaankin tekemisissä melkoisen matriisin kanssa.

Alkuperämerkinnät ovat vaatteissa vapaaehtoisia, eikä Made in -merkintä ei ole täysin luotettava. Niitä ei valvo mikään taho.

Taatusti reilusti tuotettuja ainakaan jokaiseen tyyliin sopivia vaatteita ei juuri ole. Reilun kaupan puuvillasta valmistettujen vaatteiden valikoima on vielä melko pieni ja silloinkin vain puuvilla on sertifioitua. Toki myös vaatteen valmistuspaikka on täytynyt ilmoittaa, ja usein valmistus onkin Reilun kaupan puuvillasta valmistettujen vaatteiden kohdalla kunnossa, varsinkin silloin, kun vaate on valmistettu kotimaassa. Muuta kuin puuvillan tuotantoa ei vain vielä valvota.

Myönnän siis, että vaatteiden ostaminen on sen verran hankalaa, että eettisyyskriteerit jäävät helposti pois. Sen vuoksi kannattaakin ostaa vain sopivaa, laadukasta ja kestävää ja antaa toiveita kaupalle. Ympäristökin kiittää ja toivottavasti valikoimaa tulee lisää.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Repun blogissa osoitteessa www.repu.fi

torstai 1. lokakuuta 2009

Lenkkarin hinnan jakautuminen


Sadan euron lenkkitossuparin hinnan jakautuminen. Kyseinen lenkkari on myynnissä Hollannissa, vrt. ALV.
Lähde: Clean Clothes Campaign.

lauantai 19. syyskuuta 2009

Puuvillakauppa


Puuvilla on edelleen ylivoimaisesti maailman suosituin tekstiilikuitu. Sen viljely on maailman kemikaali-intensiivisintä viljelyä ja sitä viljellään 90 maassa.


Yhdysvallat on keskittynyt tuottamaan puuvillaa vientiin. Se on maailman suurin puuvillan viejämaa 40 prosentin osuudella ja kolmanneksi suurin viljelijä. Puuvilla on harvoja tuotteita, joiden kaupassa Yhdysvallat vielä määrää tahdin. Yhdysvallat tukee voimakkaasti puuvillan viljelyä ja kurjistaa samalla kehitysmaiden viljelijöiden oloja laskemalla puuvillan hintaa.


Maailman suurin puuvillan tuottaja on Kiina, jonka tuotannosta kaikki menee oman maan tekstiiliteollisuuden käyttöön. 40 prosenttia pitää tuoda ulkomailta, josta puolet on yhdysvaltalaista alkuperää.


Kiinan jälkeen maailman toiseksi suurin puuvillantuottaja oli kautena 2006-2007 Intia, jonka viljelijät kärsivät lähinnä Yhdysvaltojen tukien aiheuttamasta hintakilpailusta sekä geenimuunnellun puuvillan lupauksia huonommista sadoista. Monet intialaiset viljelijät ovat tehneet itsemurhan tästä syystä (videoita aiheesta).


Kiinan, Intian ja Yhdysvaltojen jälkeen seuraavaksi suurin puuvillan tuottajamaa on Pakistan. Nämä neljä tuottivat yhteensä kolme neljännestä maailman puuvillasta kautena 2006-2007. Viidentenä tulee Uzbekistan ja kuudentena Brasilia. Nämä kuusi maata tuottavat 83 prosenttia maailman puuvillasta. Uzbekistanilaista puuvillaa keräävät koululapset satoaikaan. Koulunkäyntiä haittaavaa lapsityövoiman käyttöä siis.


Länsi-Afrikka on riippuvainen puuvillan hinnasta. Se on Yhdysvaltojen jälkeen maaryhmänä maailman toiseksi suurin puuvillan viejä (16% maailman viennistä), josta puuvilla menee Aasiaan kudottavaksi.


Monelle Länsi-Afrikan maalle kuten Burkina Fasolle, Malille ja Beninille puuvilla on valuutan ja valtion tulojen pääasiallinen lähde. Länsi-Afrikan kaikesta viennistä jopa 40 prosenttia muodostuu puuvillasta.
Reilun kaupan edistämisyhdistys ry: Hyvä tietää puuvillasta.


Lähteet:


Teksti on julkaistu myös Repun blogissa osoitteessa www.repu.fi.

maanantai 14. syyskuuta 2009

Vaatteita etelästä

FinnWatchin Vaatteita etelästä -selvityksessä haastateltiin vuonna 2006 suurimpia kotimaisia vaateyrityksiä. Kaikilla oli alihankintaa, joten selvityksen tekeminen oli ajankohtaista ja relevanttia.

Etelässä suurimmat vaatteiden tuotantoon liittyvät ongelmat ovat pienet palkat ja ylipitkät päivät. Palkoilla ei tule toimeen. Ammattiliittojen perustaminen auttaisi, mutta usein tehtaan johto suhtautuu niihin vihamielisesti. Suurin tuontimaa, Kiina, on erityisen hankala, koska siellä riippumattomien ammattiyhdistysten perustaminen on laitonta.

Vaatteita etelästä -selvityksen tulokset olivat huolestuttavia. Ulkopuoliset tarkastukset olivat enemmän poikkeus kuin sääntö.

Omista tarkastuksista ei juuri ole hyötyä, tai ainakaan ne eivät kerro mitään ulkopuolisille, koska mikään taho ei ole voinut niitä varmentaa. 

 
Selvityksen tekemisestä on kulunut pari vuotta aikaa. Tilanne on saattanut muuttua, toivottavasti parempaan suuntaan.

Uutiset tuotantomaista ovat olleet viime vuosina hälyttäviä. Katso ”Tilanne pahenee” -niminen kirjoitukseni Repun blogissa 4.9.

Selvityksessä suositellaan välttämään boikotointia: se koskee niin kuluttajia kuin yrityksiäkin. Olisi myös tärkeää, että tilaukset eivät siirtyisi tehtailta pois sitten, kun ammattiliitto on saatu perustettua. Tehtaiden yhteiskuntavastuu olisi hyvä arvioida valitsemisvaiheessa.

Kirjoitus on julkaistu myös Repun blogissa osoitteessa www.repu.fi



Thaimaalaisen alusvaatetehtaan työntekijöitä mielenosoituksessa tehtaan ulkopuolella. Kuva: Clean Clothes Campaign

perjantai 11. syyskuuta 2009

Lapsityö


Puuvillan tuotannossa työskentelee alle 16-vuotiaita seuraavissa maissa: Argentiina, Azerbaidžan, Benin (myös pakkotyötä), Brasilia, Burkina Faso (myös pakkotyö), Egypti, Intia, Kazakstan (myös pakkotyö), Kiina (myös pakkotyö), Kirgisia, Paraguay, Tadžikistan (myös pakkotyö), Turkki, Turkmenistan (myös pakkotyö) ja Uzbekistan (myös pakkotyö). Pakkotyötä käytetään puuvillan tuotannossa Pakistanissa. Listassa esiintyvissä sekä lapsi- että pakkotyötä käyttävissä maissa ei välttämättä esinny lasten pakkotyötä, vaan aikuisten pakkotyötä ja lapsityötä erikseen.
 
Poikia menossa kylpemään työskenneltyään tehtaassa Dhakan kaupungissa Bangladeshissa. Tehdas ei välttämättä liity vaatteiden tuotantoon. Kuva: Wikimedia commons 
 
Lapsityö on erityisen vakavaa silloin, kun työ on ruumillisesti raskata, vaarallista, se estää lapsen tasapainoista kehitystä (esim. pornografia) tai estää lapsen koulunkäynnin.

Pari vuotta sitten oli uutisissa, että H&M käyttää uzbekistanilaista puuvillaa, jota lapset keräävät satoaikana kouluun menon sijasta. Marimekko veti tilauksensa pois eräältä laadukkaita liinavaatteita tuottavalta ruotsalais-virolaiselta tehtaalta tästä syystä. Kohu vaikuttaa minusta melko yksisilmäiseltä. Yritysten edustajat sanoivat, että puuvilla sekoittuu, eikä sen alkuperää voi varmasti tietää. Kun katsoo yllä olevaa listaa, ymmärtää, että lapsityövoimalla tuotettua puuvillaa on lähes joka puolella käytössä. Alihankkijasuhteen katkaiseminen uzbekistanilainen puuvillan vuoksi on mielestäni liian sinisilmäistä. Kyseinen ruotsalais-virolainan tekstiilitehdas oli varmasti harvoja, joka tiesi puuvillan alkuperän ja uskalsi sen kertoa. Sitä on mielestäni rangaistu syyttä suotta.

Tekstiilejä tuotetaan lapsityövoimalla ainakin Bangladeshissa, Intiassa, Kiinassa ja Nepalissa, jossa käytetään myös pakkotyövoimaa. Lisäksi Pohjois-Koreassa tekstiilejä tuotetaan pakkotyövoimalla. Intialainen silkkilangan ja -kankaan tuotannossa käytetään lapsityövoimaa. 

 
Vaatetusta tuotetaan lapsityövoimalla ainakin Argentiinassa (myös pakkotyö), Intia (myös pakkotyö), muotiasusteita Filippiineillä ja vaatetusta Thaimaassa (myös pakkotyö). Lisäksi Jordaniassa, Kiinassa ja Malesiassa käytetään pakkotyövoimaa vaatetuksen valmistuksessa.

Jalkineiden tuotannossa käytetään lapsityövoimaa ainakin Bangladeshissa, Brasiliassa, Intiassa, (Intiassa myös muissa nahkatuotteissa kuten asusteissa) ja Kiinassa ja lisäksi indonesialaisia sandaaleita tekevät lapset.

Listasta puuttuu varmasti maita, joiden hallitus ei ole syystä tai toisesta ilmoittanut asiasta. Esimerkiksi Etelä-Afrikka, Gabon, Guyana, Togo, Valko-Venäjä, Venezuela, ja Vietnam eivät ole ilmoittaneet lapsi- ja pakkotyövoiman käytöstä.

Lapsityövoima tulee yleensä esiin ensimmäisenä ja usein valitettavasti ainoana asiana työelämän oikeuksien loukkauksista puhuttaessa. Ongelma on kuitenkin aikuisten oikeuksien toteutumisessa: aikuisten kuuluu olla perheensä elättäjiä ja heidän kuuluu saada sellaista palkkaa, jolla perhe pystyy elämään. Lasten oloja ei paranneta lapsityötä kieltämällä tai tuotteita boikotoimalla, vaan huolehtimalla siitä, että aikuisten palkalla (myös yksinhuoltajien) tulee toimeen ja että aikuisilla on kohtuulliset työajat. Tavoitteen toteutumisessa auttaa ammatillinen järjestäytyminen.

Lähde: Yhdysvaltain työministeriön lista lapsi- ja pakkotyöllä tuotetuista tavaroista (http://www.dol.gov/ilab/programs/ocft/PDF/2009TVPRA.pdf)

Kirjoitus julkaistaan myös Repun blogissa osoitteessa www.repu.fi.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Markkina legitimoi tuotteen

Markkinoille tuotuna tuotteelle tapahtuu kummallinen asia: siitä tulee legitiimi.

Kodit on sisustettu sellaisia esineillä, mitä on tuotu kodin ulkopuolelta. Näiden esineiden valitseminen suuremmasta määrästä vaihtoehtoja on se makukysymys. Sisustajan täytyy ”perustella” valintojaan, muttei sitä, miksi sellaisia myydään. Kun esinettä myydään, ostajan lisäksi joku muukin (myyjä, valmistaja, ideoija) on ajatellut sen olevan hyvä.

Jos haluaa päästä helpolla, ostaa siis valmiita esineitä. Itse tehdyt joutuvat tarkempaan syyniin ja se on riskialttiimpaa. Itse tehdessä ottaa riskin: epäonnistuessaan (jos muut eivät lähde muotiin mukaan) se näyttää pahalta.

Jos on tarpeeksi trendsetteri, on pakko tehdä itse tai muokata (muokkaaminen eli bricolage sosiologi Michel de Certeaun mukaan).

Tuotteen ostaminen ei muuten kerro siitä, mihin sitä käyttää. Ihmiset voivat keksiä tuotteille mitä ihmeellisimpiä käyttötarkoituksia täysin tuotesuunnittelijoiden mielikuvituksen ohi. Se juuri kulutus- ja käyttötutkimuksessa on hienoa.

Minusta on sääli, että käsityöläisyys hupenee, kun tavaraa syydetään meille joka tuutista. Onneksi ihmiset sentään ovat edelleen kekseliäitä.

perjantai 28. elokuuta 2009

Brändeistä

Minusta on kuvaavaa ja ihmeellistä, että jotkut todella tatuoivat itseensä esimerkiksi Niken logon. Monet käyttävät lisäksi paitoja, jossa on yrityksen merkki, eikä kaupasta juuri muunlaisia peruspaitoja saakaan.


Selvä on, kulutuskulttuuri on brändivetoista.

Brändivoittoinen kulutuskulttuuri ei minusta kuvaa kuitenkaan kaikkien pukeutumista. Aivan samalla tavalla voi kieltäytyä muodista kuin brändistäkin.

Jos vältän tietoisesti ostamasta logollisia vaatteita, olenko onnistunut välttämään logon logiikkaa vai määrittääkö logo minua silti? Kertooko tietoinen vastustaminen siitä, että olen logon toimintalogiikan alainen? Jotkut väittävät niin. En haluaisi ajatella siten.

Naomi Kleinin No Logo -kirjaa on pidetty uuden sukupolven ja globalisaatiokriittisen liikkeen raamattuna. Uudella sukupolvella tarkoitetaan varmaan minun ikäisiäni.

On trendinluojia, joita logot eivät kiinnosta, koska ne ovat massamuotia. Katso kirjoitukseni Tyyli on muodin vastakohta muodin aaltomaisuudesta. Trendsettereillä on kulttuurista, mutta ei välttämättä taloudellista pääomaa. Brändit taas ovat mielestäni niiden (helppo) valinta, joilla on vaihtelevasti taloudellista, mutta ei kulttuurista pääomaa.

Brändi on trendsetterille liian helppo. No, osa trendinluojista lähtee mukaan logoiluun, osa ei. Logojakin on toisaalta erilaisia, toiset ovat trendikkäämpiä kuin toiset ja niitä on eri markkinasegmenteille, mutta brändätty, tai yleistääkseni vielä enemmän, yrityksen valmistama tuote, on aina massaa. Häviää trendsetteriydessä itse tehdylle tai muokatulle. (Brändiäkin voi toki muokata, mutta se ei silloin ole alkuperäisessä merkityksessään.)

Periaatteessa brändi voi helpottaa vaatteen elinkaaren seuraamista ja olla siten eräänlainen takuu valmistuksen työoloista, mutta jos brändiyritystä eivät kiinnosta raaka-aineen ja tuotteen valmistamisen työolot, mitään takuita ei ole.

Tunnettu brändi helpottaa kuitenkin työolojen vastuullisuutta ajavien järjestöjen työtä, koska brändin imago on herkkä. Antimainokset ovat tehokkaita, koska ne toimivat kuvan avulla, samalla konstilla kuin brändi on luotu. Näistä Klein kirjoittaakin. Olen nähnyt kuvia, joissa työntekijät esimerkiksi Thaimaassa pitävät valmistamisensa brändien logoja esillä mielenosoituksissa. Strategia iskee tietoisesti yrityksen herkkään kohtaan – logoon.

Kuvaavaa on, että H&M:llä ja Nikellä on laajat vastuuorganisaatiot ja ne ovat olleet myös eniten otsikoissa tuotannon vastuuongelmista. Isoja ja tunnettuja brändejä vastaan on helpompaa hyökätä kuin brändittömiä vastaan.

lauantai 15. elokuuta 2009

Materialismista


Tämä vaatteista ja kulutuksesta kirjoittelu voi olla jonkun mielestä pahaa materialismia. Materialismia se onkin, mutta ei minusta pahaa. Pahaa materialismia on se, että ei rakasta tavaroitaan.
Niin. Pahaa materialismia on, jos vain ostaa ja ostaa sellaista, mitä ei käytä. Jos taas ostaa sellaista, mitä käyttää ja jota rakastaa ja korjauttaa tavaransa, se on hyväksyttävää materialismia.

Materialismi sosiologisessa asiayhteydessä tarkoittaa esineiden itseisarvoa ja materian arvostamista sen itsensä vuoksi. Elämänasenteena materialisti ei näe esineillä siis ainoastaan välinearvoa toiminnassaan vaan hän haalii esineitä niiden itsensä vuoksi.
Hyvin sanottu.
Mikä tekee sinkun kodin? Se ei voi olla vakiovastaus ihmiset, koska sinkku on sinkku. Kodin tunnelma? Pullantuoksu?
Veikkaan, että kodin tunnelman luo pitkälti se oma tila ja omat tutut tavarat. Materialismia sekin. Pullakin on materiaa.
Kuuntelin kerran radio-ohjemaa fengshuista. Siinä sanottiin, että toisin kuin meillä, Kiinassa ei ajatella, että on jotakin erillistä henkistä. Fengshui ei ole oikeastaan sen mystisempää kuin miltä se näyttää: että tavarat on aseteltu tiettyihin asentoihin. Mahdollinen henkisyys liittyy erottamattomana niihin esineisiin, ilmansuuntiin ja muuhun, mitä fengshuissa on, eikä henkisyys leiju niiden yläpuolella. Kahtiajako henkeen ja materiaan (ruumiiseen) onkin länsimainen ilmiö. Korjatkaa, jos olen väärässä.