Aina ei pidä uskoa, mitä näkee

Hassu sattumus opiskeluajoilta laadullisten menetelmien kurssiltani. Aineistonani oli netin keskusteluryhmä muodista ja tyyleistä. Yritin löytää ilmaisuja siitä, mikä on muodikasta ja tyylikästä, mutta kuva tuntui hyvin yksioikoiselta: keskustelu pyöri lähes pelkästään brändien ympärillä. Välillä joku uusi keskustelija kävi huudahtamassa, että miksi tämä on niin brändivoittoista, mutta he eivät kuitenkaan tuoneet keskusteluun varsinaisesti mitään uutta.

Kurssilla oli painotettu sitä, että analyysi on osattava lopettaa ajoissa. Niinpä palautin harjoitustyön, jossa totesin, että yllättävän brändivoittoista, ja jäin ihmettelemään asiaa.

Ystäväni, joka lukee Markkinointi&Mainonta -lehteä, vinkkasi minulle artikkelin, jonka nimi oli muistaakseni ”Teinien vonkaaminen vaatii oveluutta”. Artikkelissa kerrottiin, kuinka yritysten edustajat yrittävät saada keskustelupalstoilla (mukaan lukien juuri kyseinen palsta) oman brändinsä tuotteet halutuimmiksi. En lopultakaan tiedä, kuinka suuri osa teksteistä oli yritysten, kuinka suuri osa kuluttajien.

Aina ei pidä uskoa, mitä näkee.

Vaateyritysten paremmuuslistat

Vaatteiden eettisyydestä tehdyt selvitykset hämmentävät. Tulokseksi saadaan eri tietoja riippuen siitä, mitä milloinkin on painotettu, ja painotukset todellakin vaihtelevat!

Eurooppalaiset kuluttajaorganisaatiot teettivät selvityksen, jossa yrityksen avoimuudella oli paljon painoa niin sosiaalista vastuuta koskevissa kuin ympäristövastuuta koskevissa kysymyksissäkin. Lisäksi tarkasteltiin vastuullisten tuotteiden valikoimaa. (Kuluttaja.fi)

Erittäin hyvää arvosanaa selvityksessä ei saanut mikään ketju. Hyvän arvosanan saivat H&M ja Mango, tyydyttävän Zara, Vero Moda, Seppälä ja Mexx. Välttävän sai ja KappAhl ja heikon Lindex, Benetton, Kookai ja Esprit.

Olen tehnyt FinnWatchille Vaatteita etelästä -selvityksen (pdf) suomalaisista vaatetusyrityksistä, joista edellä mainitussa selvityksessä oli vain Seppälä. Lindex on Vaatteita etelästä -selvityksen teon jälkeen siirtynyt suomalaiseen omistukseen. Selvitys oli ensimmäinen laatuaan kotimaisista vaatetusyrityksistä.

Vaatteita Etelästä -selvityksessä vertailtiin kotimaisia ulkomaisiin vaatetusyrityksiin, joita ovat H&M, Lindex, Bestseller (Vero Moda ja muita Bestsellerin merkkejä), KappAhl, Dressmann, Carlings ja Zara. Ulkomaisten osalta on käytetty lähteenä pääasiassa ruotsalaisen Fair Trade Centerin etikbarometern -palvelua.

Fair Trade Centerin kyselyssä selvitettiin sosiaalista vastuuta monipuolisesti toimintaohjeistojen ulkopuolelta, kuten tietääkö yritys, ovatko tehtaiden työntekijät järjestäytyneet ammatillisesti. Ohjeistojen valvonnan osalta ei sen sijaan eritelty, oliko valvonta yrityksen sisäistä vai ulkopuolisen suorittamaa. Se on minusta iso puute muuten hyvässä kyselyssä.

FTC:n selvityksessä ei rankattu yrityksiä järjestykseen, vaan ne ovat aakkosjärjestyksessä. Se onkin ehkä järkevää, koska tiedot olivat niin tiiviissä muodossa luettavissa. En kannata paremmuuslistoja.

Työntekijöiden palkat ja työajat ratkaisevat, sanoi FinnWatchin MakeITFair -projektin Päivi Pöyhönen. Olen samaa mieltä. Yrityksen avoimuus on erittäin tärkeää, mutta avoimuutta voi pitää tavallaan itsestään selvänä sitten, kun asiat ovat sillä tolalla, että niistä kehtaa kertoa.

Esimerkkinä työntekijöiden oikeuksiin keskittymisestä tuoreessa norjalaisessa Framtiden i våre hender -järjestön tutkimuksessa otettiin selvää pääasiassa 25:lle pohjoismaiselle ketjulle valmistavien tehdastyöntekijöiden palkoista. Yli minimipalkan kohti elämiseen riittävää palkka maksoi meillä tunnetummista ketjuista espanjalainen Zara. H&M oli tässä selvityksessä häntäpäässä.

Olen itse painottanut toisaalta riippumattomia tehtaiden valvontajärjestelyjä ja toisaalta eettisten ohjeistojen problematiikkaa ja ostokäytäntöjen merkitystä. Myös palkkoihin ja työaikoihin voisi keskittyä jatkossa entistä enemmän. Ongelmana on yleensä, että yrityksellä on hienot arvot ja vastuusysteemit, mutta osto-osasto määrää kuitenkin pelin hengen. Niin kauan, kun vaaditaan mahdottoman halpaa ja toisaalta laadukasta mahdottoman lyhyessä ajassa, vastuu ei voi olla kunnossa. Tämän olenkin jo maininnut aikaisemmissa teksteissäni.

Wikipohjainen eli vapaasti muokattavissa oleva eettisen kuluttamisen tietopankki löytyy tästä. Senkin tiedot ovat varsin erilaiset kuin edellä mainittujen selvitysten, vaikka kyseisiä selvityksiä käytetäänkin lähteenä. Justeerasin tietoja jonkin verran, mutta olen edelleen yritysten järjestyksistä eri mieltä kuin tietokanta. Ajattelin kuitenkin jättää tietokannan ennalleen, koska en halua, että oma mielipiteeni dominoi liikaa. Sitä paitsi järjestyslistat ovat huonoja, koska tilanteet muuttuvat, ja muutenkin vaakakupeissa on keskenään yhteismitattomia asioita, joiden painotus riippuu siitä, mitä arvostetaan. Esimerkiksi ilmastovaikutukset ovat osittain eri asia kuin muut ympäristövaikutukset.

Kirjoitus on julkaistu myös Repun blogissa osoitteessa www.repu.fi

Vaatteiden ostamisen kauheus ja kauneus

Vaatteiden ostaminen on vaikeaa. Ensin on kysymys siitä, millaista vaatetta on etsimässä eli mihin tilanteeseen se sopii. Herää myös kysymys, kuinka muodikas tai peräti trendikäs vaatteen kuuluu olla eli minkä tyylinen se on. Edustaako se kenties klassisempaa linjaa, onko se huippumuotia vai leikitteleekö se kenties katumuodin kanssa?

Seuraavaksi tulee varmaankin hinta ja toisaalta laatu. Ostaako kalliimpi, mutta mitä jos laatu ei vastaakaan hintaa?

Sitten on vielä istuvuus ja koko. Vaikka löytäisi jonkun ihanan, se ei välttämättä istu. Sopivan kokoisen vaatteen ja jalkineiden löytäminen on säännöllisesti vaikeaa joka viidennelle suomalaiselle, yli puolelle ajoittain. Monesti kuulee sanottavan, että ”olisi mahduttava näihin housuihin”. Muistattehan, että vaatteiden on sopeuduttava kroppaan eikä päin vastoin!

Joillekin väri saattaa olla ratkaiseva tekijä. Joskus vain sopivan kiinnostavan värisiä ei ole myynnissä missään.

Kun tähän lisätään vielä valmistusmaa, ilmastovaikutukset, muut ympäristövaikutukset ja työntekijöiden oikeudet, ollaankin tekemisissä melkoisen matriisin kanssa.

Alkuperämerkinnät ovat vaatteissa vapaaehtoisia, eikä Made in -merkintä ei ole täysin luotettava. Niitä ei valvo mikään taho.

Taatusti reilusti tuotettuja ainakaan jokaiseen tyyliin sopivia vaatteita ei juuri ole. Reilun kaupan puuvillasta valmistettujen vaatteiden valikoima on vielä melko pieni ja silloinkin vain puuvilla on sertifioitua. Toki myös vaatteen valmistuspaikka on täytynyt ilmoittaa, ja usein valmistus onkin Reilun kaupan puuvillasta valmistettujen vaatteiden kohdalla kunnossa, varsinkin silloin, kun vaate on valmistettu kotimaassa. Muuta kuin puuvillan tuotantoa ei vain vielä valvota.

Myönnän siis, että vaatteiden ostaminen on sen verran hankalaa, että eettisyyskriteerit jäävät helposti pois. Sen vuoksi kannattaakin ostaa vain sopivaa, laadukasta ja kestävää ja antaa toiveita kaupalle. Ympäristökin kiittää ja toivottavasti valikoimaa tulee lisää.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Repun blogissa osoitteessa www.repu.fi

Elämiseen riittävä palkka

Kansainvälinen Clean Clothes Campaign on lanseerannut tämän viikon elämiseen riittävän palkan viikoksi (living wage). Kuvissa on köyhyyttä: hyvin ahtaita huoneita, joissa asuu useampi ihminen, täyteen ahdettuja sänkyjä ja ruuanlaittoa lattialla. Uskon lähteisiin eli siihen, että kuvissa esiintyvät ihmiset oikeasti työskentelevät vaatetusteollisuudessa.

Elämiseen riittävään palkkaan kuuluu meille itsestään selviä perusoikeuksia: riittävästi ruokaa ja vettä, kunnollinen asunto ja vaatetus, lasten hoito, terveydenhoitopalvelut ja matkaliput. Joissakin määritelmissä on lisäksi se, että palkasta pitää jäädä vähän säästöön. Palkalla pitäisi siis elää tavallisen kokoisen perheen. Näin ei ole – vaatetustyöntekijöiden palkat pitäisi kolminkertaistaa, ennen kuin voidaan puhua elämiseen riittävästä palkasta, eikä silläkään kovin isoja perheitä elätetä.

On hyvä muistaa, että YK:n määritelmän mukaan äärimmäisen köyhyyden raja on yksi Yhdysvaltain dollari päivässä. Monet kehitysmaissa työskentelevät, esim. äärimmäisen raskaissa olosuhteissa kaivonkansistoja valavat miehet saavat vain puolet tästä ja erään suomalaisen yrittäjän mielestä se on tarpeeksi! (FinnWatch 2009, s. 23 Oletan tässä, että hän on tosissaan. YK murahtelee.) Niillä palkoilla ei perhettä elätetä. Valurit vielä käytännössä kulutetaan raskaalla työllä loppuun, eikä kukaan jaksa valimotyötä paahtavassa kuumuudessa enempää kuin muutaman kuukauden. Esimerkkini on toivottavasti räikeämmästä päästä.

Kuvan perheestä herää kysymys, ovatko muut aikuiset töissä. Luultavasti ovat. Kolmanneksella elämiseen riittävästä palkasta ei elätetä yksitoistahenkistä perhettä.


Vaatetustyöntekijä Najma Akhter, 23, ja hänen koko yksitoistahenkisen perheensä kaksi sukupolvea jakavat tämän yhden huoneen. Kuva: Clean Clothes Campaign.

Kirjoitus on julkaistu Repun blogissa osoitteessa www.repu.fi.

Lenkkarin hinnan jakautuminen

Sadan euron lenkkitossuparin hinnan jakautuminen. Kyseinen lenkkari on myynnissä Hollannissa, vrt. ALV.

Lähde: Clean Clothes Campaign.

Urheilukaupan eettisyys

Urheiluvaatteiden -jalkineiden ja -välineiden kaupassa on samoja ongelmia kuin muidenkin kulutustavaroiden kaupassa: Työpäivät ovat ylipitkät, palkoilla ei tule toimeen ja ammatillista järjestäytymistä rajoitetaan.

Indonesialainen urheiluvaatteiden ompelija työskentelee 6 tuntia kuukauden juomavetensä edestä ja 4,5 tuntia riisinsä edestä (lähde: Oxfam 2006: Offside!)

Seuraavassa yhteenveto FinnWatchin Hikipajat pinnalla -selvityksestä vuodelta 2007.

Selvityksessä käsiteltiin tavarataloja, marketteja, urheiluketjuja ja kotimaisia tavarantoimittajia.

Pienimmillä toruilla pääsivät tavaratalo- ja marketketjut. Moni niistä on BSCI:ksi kutsutun vastuualoitteen jäsen. BSCI:n taustalla on kaupan etujärjestö Foreign Trade Association ja sen jäsenenä on huomattava määrä yrityksiä. Kansainvälinen Clean Clothes -kampanja on kritisoinut BSCI:tä mm. siitä, että se on liian löysä, eikä sen jäsenenä ole ay- tai kansalaisjärjestöjä. (Lisää BSCI:stä Hikipajat pinnalla -selvityksessä.)

Urheiluketjut ja kotimaiset tavarantoimittajat saivat eniten sapiskaa. Urheiluketjuilla ei ollut kunnollisia ulkopuolisia tarkastuksia. Omat tarkastukset ovat ehkä parempi kuin ei tarkastuksia ollenkaan, mutta ulkopuolisille ne eivät kerro mitään, eivätkä ne siten lisää luottamusta yrityksen toimintaan. Omia tarkastuksia ei tarvitse olla, jos joku ulkopuolinen luotettava taho tarkastaa tehtaat.

Pienet urheiluketjut saavat tässä hieman armoa, koska niillä ei ollut omia brändejä. Esimerkiksi Kesko on kuitenkin ulottanut vastuunsa myös muiden brändeihin.

Suurilta urheiluketjuilta olisi odottanut enemmän panostusta.

Huolestuttavimpia ovat kotimaiset brändiyritykset, jotka ovat lähempänä tuotantoa kuin ketjut. Niilläkään ei ollut ulkopuolisia tarkastuksia.

Lähde ja lisätietoa: FinnWatch 2008: Hikipajat pinnalla – Suomen urheilukaupan hankintojen sosiaalinen ja ympäristövastuu.

Puuvillakauppa

Puuvilla on edelleen ylivoimaisesti maailman suosituin tekstiilikuitu. Sen viljely on maailman kemikaali-intensiivisintä viljelyä ja sitä viljellään 90 maassa.

Yhdysvallat on keskittynyt tuottamaan puuvillaa vientiin. Se on maailman suurin puuvillan viejämaa 40 prosentin osuudella ja kolmanneksi suurin viljelijä. Puuvilla on harvoja tuotteita, joiden kaupassa Yhdysvallat vielä määrää tahdin. Yhdysvallat tukee voimakkaasti puuvillan viljelyä ja kurjistaa samalla kehitysmaiden viljelijöiden oloja laskemalla puuvillan hintaa.

Maailman suurin puuvillan tuottaja on Kiina, jonka tuotannosta kaikki menee oman maan tekstiiliteollisuuden käyttöön. 40 prosenttia pitää tuoda ulkomailta, josta puolet on yhdysvaltalaista alkuperää.

Kiinan jälkeen maailman toiseksi suurin puuvillantuottaja oli kautena 2006-2007 Intia, jonka viljelijät kärsivät lähinnä Yhdysvaltojen tukien aiheuttamasta hintakilpailusta sekä geenimuunnellun puuvillan lupauksia huonommista sadoista. Monet intialaiset viljelijät ovat tehneet itsemurhan tästä syystä (videoita aiheesta).

Kiinan, Intian ja Yhdysvaltojen jälkeen seuraavaksi suurin puuvillan tuottajamaa on Pakistan. Nämä neljä tuottivat yhteensä kolme neljännestä maailman puuvillasta kautena 2006-2007. Viidentenä tulee Uzbekistan ja kuudentena Brasilia. Nämä kuusi maata tuottavat 83 prosenttia maailman puuvillasta. Uzbekistanilaista puuvillaa keräävät koululapset satoaikaan. Koulunkäyntiä haittaavaa lapsityövoiman käyttöä siis.

Länsi-Afrikka on riippuvainen puuvillan hinnasta. Se on Yhdysvaltojen jälkeen maaryhmänä maailman toiseksi suurin puuvillan viejä (16% maailman viennistä), josta puuvilla menee Aasiaan kudottavaksi.

Monelle Länsi-Afrikan maalle kuten Burkina Fasolle, Malille ja Beninille puuvilla on valuutan ja valtion tulojen pääasiallinen lähde. Länsi-Afrikan kaikesta viennistä jopa 40 prosenttia muodostuu puuvillasta.

Reilun kaupan edistämisyhdistys ry: Hyvä tietää puuvillasta.

Lähteet:

Daniel Workmanin artikkeli ja UNCTAD:in puuvillatietokanta.

Teksti on julkaistu myös Repun blogissa osoitteessa www.repu.fi.