Edistystä Ruotsin julkisissa hankinnoissa

Joulun kunniaksi hyviä uutisia Ruotsista.

Ainakin kaksi kolmesta ruotsalaisesta lääneistä (landsting) asettaa eettisiä ehtoja ostoissaan. Parannus on suuri, toteaa vaatteiden eettisyyttä ajavan Clean Clothes -kampanjan Ruotsin toimisto Rena Kläder sivuillaan.

Ruotsalaiset ovat laatineet nettiin hienon liikevaloväreillä toimivan kartan siitä, missä mennään. Punaista on enää harvassa, lähinnä pohjoisessa. Punainen tarkoittaa, että lääni ei aseta mitään eettisiä ehtoja tai se ei vastannut kyselyyn. Keltainen merkitsee eettisten ehtojen asettamista ja vihreä tarkoittaa, että lääni myös valvoo ehtojensa toteutumista.

Vähintään 14 lääniä 21:stä asettaa eettisiä ehtoja tietyissä tuoteryhmissä, kun vuonna 2006 vastaava luku oli nolla. Hankintayksiköt ovat laatineet omia yhteiskuntavastuun toimintaohjeistoja yhteistyössä toisten läänien yksiköiden kanssa. Tällä hetkellä vain neljä lääniä 21:stä ei aseta ehtoja, loput kolme saivat punaisen värin, koska ne eivät vastanneet kyselyyn.

Eettiset (ILOn periaatteiden mukaiset) ehdot koskevat kuitenkin vasta tiettyjä yhteiskuntavastuun riskituoteryhmiä. Näitä tuoteryhmiä ei ilmoitettu selvityksessä, mutta Rena Kläder ilmoittaa esimerkiksi palkkoihin, työaikoihin ja työturvallisuuteen liittyviä ongelmia olleen erityisesti huonekalujen, tietokoneiden, elintarvikkeiden, tekstiilien, työvaatteiden ja rakennusmateriaalien valmistuksessa. Ruotsissa ovat olleet esillä järjestöjen paljastavien raporttien muodossa lisäksi ainakin jalkineet, urheiluvälineet, sairaalatarvikkeet (kirurgiset instrumentit ja sairaalatekstiilit) sekä leikkokukat. Myös muissa tuoteryhmissä on eettisiä ongelmia.

Rena Kläder ja kumppanijärjestö Fair Trade Center vaativat kunnollisen palkkatason asettamista ja suosittelevat ehtoja asettamattomille hankintayksiköille yhteistyötä muiden kuntien ja läänien kanssa toimintaohjeistojen luomiseksi.

Edistys on ollut järjestöjen ja kuntalobbareiden ahkeran työn tulos. Nyt alkaa hankintaehtojen toteutumisen kontrolloiminen, toteavat järjestöt.

Suomessa lähtötilanne oli sama: Yksikään julkinen hankintayksikkö ei asettanut eettisiä ehtoja missään tuoteryhmissä vuonna 2006 (FinnWatch yleiskuva 2006 pdf). Sen jälkeen tehdyissä rakennusmateriaalien selvityksissä ilmeni, että tahtoa olisi hankintayksiköissä jonkin verran, mutta keinoista oli epäselvyyttä (FinnWatch katukivet 2008 pdf ja kaivon kansistot 2009 pdf).

Kunnanvaltuustosta tai hankintayksiköstä voisi aloittaa luomalla yleiset hankinnan eettiset periaatteet. Tuoteryhmäkohtaisessa ohjeiston käytännön toteuttamisessa eri kuntien hankintaorganisaatioiden välinen yhteistyö on välttämätöntä ehkä Suomen rajojen ylikin.

Liikennevalokarttaa on ihailtu Suomessa järjestötyöntekijöiden keskuudessa. Milloinkahan meille saadaan samanlainen?

Elämiseen riittävä palkka, osa 2

Kehitysmaissa palkat ovat pienempiä, mutta eläminen on myös halvempaa kuin meillä. Kuinka pieniä palkat oikein ovat?

Esimerkki Australian Oxfam-järjestön urheiluraportista vuodelta 2006 (pdf, HTML Googlessa s. 16):

Indonesialaiset urheiluvaatetusteollisuuden työntekijät tienasivat 800 000 rupiaa (75,29 euroa) kuussa tai 5 000 rupiaa (47 eurosenttiä) tunnissa vuonna 2006. He saivat myös pientä korvausta lounasta ja työmatkoja varten.

Naimattoman työntekijän täytyi työskennellä 6 tuntia kuukausittaisen juomavetensä, 4,5 tuntia riisinsä ja 40 tuntia kuukauden majoituksena eteen. Kuukauden kananlihojen vuoksi piti työskennellä 3,75 tuntia, 2 tuntia kananmunia varten ja 18,5 tuntia kuukauden vihanneksien saamiseksi ruokapöytään. Sokeri, tee, ja maito maksoivat 2,8 tunnin työpanoksen verran. Näistä tulee yhteensä 77,55 työtuntia. Vertailun vuoksi: Suomessa normaali työaika on 38,25 tuntia viikossa.

Oxfamin tutkijat kysyivät työntekijöiltä, mitä he ostaisivat, jos saisivat enemmän palkkaa. Vastaus oli parempilaatuista ruokaa ja lihaa kanan sijasta, kahvia teen sijasta. Naiset ostaisivat 24 eurosenttiä pullolta maksavaa yrttijuomaa kuukautisten ajaksi.

Laskelmissa on huomattava, että kuukausittainen palkka oli 75,30 euroa. Se tekee 2,51 euroa päivässä (laskettu 30 päivälle, koska joka päivä täytyy syödä). YK:n äärimmäisen köyhyyden raja on 1,25 US dollaria päivässä. Toinen köyhyysraja on kaksi dollaria.

On palkkoja, jotka ovat jopa alle tuon haamurajan, 1,25 dollaria päivässä. Ks. esim. kirjoitukseni Elämiseen riittävä palkka tässä blogissa. Intialaiset erittäin raskasta valimotyötä tekevät miehet ”ansaitsivat” puoli US dollaria päivässä. Working poor, sanoakseni. Tämän vuoksi on lapsityövoimaa. Aikuiset eivät pysty elättämään lapsiaan.

Ruotsalaiset kohut

- Uzbekistanista uutisoitiin, että koululaiset uurastavat pakkotyössä koulunkäynnin sijaan satoaikana puuvillapelloilla. Ks. esim. Aftonbladet.
- EU:ssa käytännössä kiellettyä ympäristömyrkkyä, nonyylifenolia, löytyi Ruotsissa vesistöissä ja sitten tutkittiin lastenhaalareita, joista jokaisesta löytyi kyseistä ainetta. Ainetta joutuu vesistöihin pyykinpesun kautta. Ks. esim. Kaleva.
- Untuvan revintää elävistä linnuista ilmeni Unkarissa, Puolassa ja Kiinassa. Käytäntö on EU:ssa kielletty. Ks. esim. mtv3.
- Farkuista löydettiin samaa myrkyllistä homeenestoainetta dimetyylifumaraattia kuin Kiinassa valmistetuista nojatuoleista aikoinaan. Ks. esim. Uusi Suomi.

Lapsi- ja pakkotyö, ympäristömyrkky, eläinten kaltoin kohtelu, myrkky. Mikä näitä yhdistää paitsi, että ne edustavat monipuolisesti vaatteiden eettisyyteen liittyviä epäkohtia?

Kohut ovat kaikissa tapauksissa nousseet Ruotsissa. Kaikissa tapauksissa tuotteita on myynnissä Suomessa aivan vastaavalla tavalla kuin Ruotsissa. Meillä ei vain voi sanoa olleen kohua. Mistähän se mahtaa johtua?

Mediaa ei ehkä ole syyttäminen. Ruotsissa nousseista kohuista on uutisoitu meilläkin. Ei ole median vika, jos aihe ei lyö läpi.

Kuluttajat ovat vähemmän aktiivisia kuin Ruotsissa. Kallistuisin tämän kannalle. Yritykset ovat ilmoittaneet selvityksissämme, että kyselyjä näistä asioista on tullut vain muutamia.

Mistä kuluttajien vähäisempi aktiivisuus sitten mahtaa johtua? Mielenkiintoinen sosiologinen kysymys, johon minulla ei valitettavasti ole vastausta.

Tulee mieleen Hesarin mielipidesivulla vastikään käyty keskustelu toljottamisesta eli siitä, että ohikulkijat eivät pysähdy auttamaan.

Suomalainen kuluttaja vaikuttaa olevan sellainen, joka maksaa vaatteista EU:n korkeinta hintaa, mutta ei halua nostaa älämölöä tuotteiden taustasta. En uskalla väittää, että hän olisi niin naiivi, että luulisi ostavansa Suomessa valmistettua ja maksaa siksi korkeampaa hintaa, eikä sen vuoksi myöskään epäile tuotteen valmistuksessa olevan ongelmia. Tämä siitäkin huolimatta, että reilun kaupan tuotteet ovat leimautuneet joidenkin keskuudessa kehitysmaatuotteiksi.
- Onko tämä sitä kehitysmaakahvia?
- Kyllä, kaikki kahvi tulee OECD:n ulkopuolisista eli kehitysmaista.
- Minä juon vain Juhla Mokkaa. Näin kerran kuvasta, kuinka siellä kehitysmaissa kuivatettiin teetä lakanan päällä pihamaalla.
- Reilun kaupan tuotteiden tuotanto on valvottua, toisin kuin ns. tavanomaisten tuotteiden. Esimerkiksi tavanomainen kahvi ostetaan pörssistä, eikä sen alkuperää voi tietää.
- Juhla Mokkaa sen olla pitää.

Ensiksi täytyisi myöntää, että nykyisessä ”globaalissa” taloudessa tuotteet vain tulevat maista, joissa lainsäädäntö on löysempi tai lakeja ei valvota. Sitä on turha kauhistella tai sulkea siltä silmiään. Lapsi- ja pakkotyöllä kerättyä puuvillaa, dimetyylifumaraattia, nonyylifenolia ja elävistä linnuista revittyjä höyheniä sisältäviä tuotteita on myynnissä meilläkin.

Kohut ja kyselyt olisivat sananmukaisesti terveellisiä.

Kirjoitus on julkaistu Reilun kaupan puolesta Repun ry:n blogissa osoitteessa www.repu.fi.

Miten muoti syntyy?

Muodin syntyminen on mielenkiintoinen kysymys, jota olen yrittänyt ruotia useammassa esseessä opiskeluaikoinani pääsemättä kuitenkaan lopulliseen ratkaisuun. Tähän asti olen päässyt:

• Muoti on kuin aalto (filosofi Simmeliä mukaellen). Ensin ovat heikot signaalit, sitten ne vahvistuvat ja lopulta uusi aalto pyyhkii kaiken uusiksi. Minua kiinnostaa tuo aallon alku, eli heikkojen signaalien vahvistuminen: On selvää, että uranuurtajia on, mutta he eivät ole mitään ilman seuraajiaan. Miksi muut lähtevät mukaan johonkin, ja johonkin toiseen eivät? Kun tähän yhdistetään vielä yritykset, sanoisin sitä melkoisen herkulliseksi sopaksi!

• Muoti syntyy yhteisvaikutuksessa ihmisten kanssa, ei pelkästään suunnittelijan päässä. Suunnittelija katselee ympärilleen silmät ammollaan ja korvat höröllään ja yhdistelee sitten luovasti ideoitaan ja näkemäänsä. Yksi tähän liittyvä kiinnostava kysymys on, voiko luoda todella uutta, vai onko kaikki aina vanhan yhdistelemistä uudella tavalla.
• Samalla tavoin kauppojen valikoimiin löytävät tuotteet niin suunnittelijan ideasta kuin suoraan katumuodista jonkun ihmisen päältä. Esimerkiksi Zaran, ehkäpä nopeimman trendiketjun, suunnittelijat ostavat ihmisten päältä vaatteita ja lähettävät ne Espanjaan. Olen myös kuullut, että hotellihuoneissa avataan saumat ja tehdään kaavat. Tietenkin huippusuunnittelijoiden muotinäytökset ovat näitä paikkoja, joissa vaatteita etsitään, mutta aivan yhtä hyvin esim. uutuuselokuvien puvustamot ja yleensä nuorison kokoontumispaikat! Mielenkiintoisesti ”korkea” ja ”matala” sekaisin. Kyse on kulttuurisesta, tyylillisestä pääomasta.
• Sitten on vielä sellainen ilmiö, jossa jotkut vain päättävät, mikä on muotia, mutta ostamalla ihmiset antavat sille siunauksena. Tämä ei kuitenkaan päde väreihin. Kauden värit lyövät läpi samanlaisina joka liikkeessä, eikä kuluttajalla ole valinnanvaraa. Kaupoissa on yleensä sitä samaa, mutta sillä rajoituksella, että tyylillisesti vaatteet eivät ole täysin samanlaisia kuin toiset, samalla tavalla kuin värit ovat. Muotisuunnittelija-ystäväni kertoi, että on keskenään kilpailevia trenditoimistoja, jotka kaikki tekevät tulevien kausien värikarttoja, eikä yksi taho pysy auktoriteettina pitkään. Viimeistään naistenlehtiin tullessaan värit on kuitenkin jo lyöty lukkoon, kun vaatetilaukset ovat jo lähteneet Aasian tehtaille. Naistenlehdissä väreistä ei kirjoiteta ennustuksina, vaan "totuuksina", tyyliin: "Tulevana keväänä pukeudutaan laivastonsiniseen."

Miksi ei boikotteja?

Eettisen kuluttamisen tutkijat eivät suosittele kuluttajille eivätkä yrityksille vaatteiden boikotointia. Miksi ei?

Vaatetusteollisuuden työntekijät ovat sanoneet kansainvälisen Clean Clothes -kampanjan tutkijoille, että he eivät halua boikotointia. Itse asianosaisia on kuunneltava.

Jatkuva kova kilpailuttaminen ja tilausten liikkuminen ympäri maailmaa aiheuttaa jo muutenkin epävarmuutta työpaikoilla. Työn jatkuvuuden epävarmuudessa työolojen parantaminen ja ammattiyhdistysten perustaminen vaikeutuvat. Hyvää tahtovien kuluttajien ei haluta lisäävän yhtään tätä epävarmuutta.

Sama boikotointikielto koskee yrityksiä. Tilauksia ei saisi vetää tavarantoimittajalta pois ongelmia kohdatessa, vaan ongelmat pitäisi pyrkiä ratkaisemaan. Tehtaat elävät usein kädestä suuhun ostajien puristuksessa. Vain brändiyritykset voivat auttaa. Ostokäytäntöjen muuttaminen on olennaista: toimitusaikojen ja hintojen on oltava inhimillisiä.

Clean Clothes -kampanja haluaa kuitenkin käyttää boikotit keinovalikoimassaan räikeimpiä ylilyöntejä varten asettaakseen painetta yrityksiin. Tällaiseen toimenpiteeseen ryhdytään kuitenkin vain äärimmäisissä tapauksissa. Kampanjan toimintaperiaatteena on pyytää yrityksiä yhteistyöhön monta kertaa, ennen kuin mitään kampanjointia lanseerataan.

Clean Clothes -kampanjointiin voi osallistua suomestakin tosin englannin kielellä vaikkapa liittymällä meilivetoomuskampanjaan osoitteessa http://www.cleanclothes.org/component/content/article/625–join-the-ccc-urgent-action-network.

Kirjoitus on julkaistu Reilun kaupan puolesta Repu ry:n blogissa osoitteessa www.repu.fi.