Yhteiskuntavastuusta

Yritysten yhteiskuntavastuu (CSR, Corporate Social Reponsibility) on yleisimmän määritelmän mukaan yrityksen vapaaehtoista, lakien tason ylittävää toimintaa, joka ottaa huomioon asianosaiset osakkeenomistajia laajemmin. Tuo ”asianosaiset osakkeenomistajia laajemmin” tarkoittaa yrityksestä riippuen mm. kuluttajia, yrityksen omia työntekijöitä, usein myös alihankkijoiden työntekijöitä ja ympäröivää yhteiskuntaa sekä ympäristöä.

Jos yhteiskuntavastuun toimintaohjeistossa rajoittaudutaan paikallisen lain noudattamiseen, se ei siis määritelmällisesti ole yhteiskuntavastuuta! Monen yrityksen ohjeistossa ja esimerkiksi BSCI:ssä (ks. kirjoitukseni BSCI - yritysjohtoinen vastuualoite myös tässä blogissa) rajoittaudutaan vaatimaan paikallisen lain mukaista tasoa, mm. minimipalkkojen ja ympäristökuormituksen osalta, vaikkakin BSCI:sä pyritään myös nostamaan rimaa. Toisaalta on hyvä, että lain noudattamista yritetään varmistaa, mutta yhteiskuntavastuu ei saisi rajoittua siihen. Mitä, jos Suomessakin maksettaisiin lähinnä vain minimipalkkoja? Mahdoton ajatus.

Yhteiskuntavastuu on 90-luvun lopulla alkanut ilmiö, todetaan kansainvälisen ay-liikkeen ICFTU:n jo aikaisemminkin käyttämässäni artikkelissa. 70-luvun tyyppisiä puheita sitovista poliittisista päätöksistä ei enää kuule. Tilalle tullut yhteiskuntavastuu on yrityksille määritelmällisesti vapaaehtoista.

Alihankinta kehitysmaista on sittemmin aloitettu, joka on osaltaan auttanut kiertämään 70-luvulla tehtyjä päätöksiä. Kansainvälisellä ay-liikkeellä ei ole yhteistä kantaa uusiin yhteiskuntavastuun toimintaohjeistoihin. Järjestöjen kanta vaihtelee samoin järjestöstä ja ehkäpä henkilöstä toiseen.

Yritysten yhteiskuntavastuusta on tullut kukoistavaa bisnestä, ICFTU:n artikkelissa todetaan, ja valitettavan usein valtiot, kuten myös YK Global Compactillaan, lähtivät tähän vapaaehtoisuuteen perustuvan yhteiskuntavastuun kelkkaan. Allekirjoitan tämän.

Huolimatta yhteiskuntavastuubisneksen kukoistuksesta (sillä tienaavat esimerkiksi erilaiset tehtaita tarkastavat yritykset) parannuksia ei olla juuri saatu aikaan lukuun ottamatta pientä kohentumista tarkastuksissa selvästi havaittavissa asioissa, kuten tyypillisesti tehtaiden työturvallisuudessa.

Kuuluu YK:sta hyviäkin ääniä. Valtion tehtävä on suojella ihmisiä muiden, myös yritysten, tekemiltä ihmisoikeusloukkauksilta. Yrityksen tehtävä on kunnioittaa ihmisoikeuksia ja myös parannuskeinoja on kehitettävä, kirjoittaa John Ruggie, arvostettu YK:n pääsihteerin erityisedustaja liiketoiminnan ja ihmisoikeuksien alueella. Hän peräänkuuluttaa siis juuri sitä, että valtion pitäisi laatia sitovat pelisäännöt yrityksille, kuten se vielä muutama vuosikymmen sitten oli.

Vanhojen haikailu on varmaankin turhaa, mutta kuka tietää, ehkä vielä tapahtuu käänne takaisinpäin, jolloin valtiot alkavat taas ottaa vastuuta ihmisten hyvinvoinnista?